asioimistulkkaus arkistot - Kääntäjämestarin kirja

Asioimistulkkien oma ääni kentältä kuuluviin

Anna Mäntynen — Mon, 12 Dec 2022 07:45:00 +0000

Anni-Kaisa Leminen, rekisteröity oikeustulkki, väitöskirjatutkija

Artikkelimme Etninen moninaisuus ja eriarvoisuus asioimistulkkien työssä julkaistiin Työelämän tutkimus -lehdessä aiemmin tänä vuonna. Artikkelin aineisto on osa vuonna 2018 tekemäämme laajaa kyselyä, jolla kartoitettiin tulkkien työoloja ja -tyytyväisyyttä. Tätä osatutkimusta varten tarkastelimme tulkkien arvostuksen ja toisaalta eriarvoisen kohtelun kokemuksia työkentällä. Kyselyyn vastasi yhteensä 134 asioimistulkkina toimivaa puhuttujen ja viittomakielten tulkkia. Artikkelissamme pureudumme nimenomaan puhuttujen kielten tulkkien (N = 125) vastauksiin.

Noin puolet vastanneista oli suomen- tai ruotsinkielisiä (49 % vastanneista) ja puolet muista kielitaustoista tulevia (’muunkieliset’, 51 % vastanneista). Tulkkien taustat ja esimerkiksi aiempi työkokemus vaihtelevat erittäin paljon, erityisesti kömpelöhkösti nimeämämme muunkielisten vastaajien ryhmän kohdalla. Vaikka vastaajajoukko on kaiken kaikkiaan melko pieni siihen nähden, että arvioiden mukaan Suomessa toimii osa- ja kokoaikaisesti noin tuhatkunta asioimistulkkia, vastausten kirjo kuvastaa siis hyvin kentän tilannetta.

Lähes kolmanneksella kaikista vastaajista on pitkä työkokemus tulkkina toimimisesta (yli 11 vuotta), joka toinen vastaajista oli työskennellyt 3–10 vuotta ja vain joka kuudes ilmoitti työskennelleensä tulkkina alle kaksi vuotta. Vertailtavien vastaajaryhmien välillä oli selkeä ero siinä, että suomen- ja ruotsinkieliset tulkit työskentelevät muunkielisiä harvemmin päätoimisesti tulkkeina; vain 38 % suomen- ja ruotsinkielisistä ja jopa 58 % muunkielisistä ilmoitti saavansa yli 60 % tuloistaan tulkkauksesta. Suurempi osa muunkielisistä tulkeista on siis taloudellisesti riippuvaisempia tulkkaustyöstään.

Osalla vastaajista ei ole lainkaan asioimistulkkaukseen liittyvää koulutusta, osa on suorittanut asioimistulkkauksen näyttötutkinnon ja/tai tutkintoon valmentavan koulutuksen, muutamilla tulkeilla on ylempi korkeakoulututkinto kääntämisen ja tulkkauksen alalta (tarkemmat koulutuksen taustatiedot vastaajista löytyy artikkelin taulukosta 1). Karkeasti aineistosta voidaan todeta, että näyttötutkinto ja siihen valmentava koulutus on muunkielisille tulkeille tavanomaisempi koulutuspolku.

Tyytyväisyys työhön asioimistulkkina
Yleisesti ottaen vastaajat ovat tyytyväisiä työhönsä asioimistulkkina, eikä tässä ollut vastaajaryhmien välillä eroa. Eroja kuitenkin näkyy, kun vastaajilta kysyttiin tarkemmin heidän tyytyväisyydestään työn eri osa-alueisiin. Suomen- ja ruotsinkieliset tulkit ilmoittivat selvästi enemmän tyytymättömyyttä ammattitaidon arvostukseen, kun taas muunkieliset ovat tyytymättömämpiä sekä tulkkien välisiin että tulkkien ja esihenkilöiden välisiin suhteisiin. Tulkeilta kysyttiin myös, ovatko he kokeneet perusteetonta epäilyä ammatti- ja kielitaitoaan kohtaan. Noin joka toinen suomen- tai ruotsinkielinen ja noin joka kolmas muunkielinen tulkki kertoi kokeneensa tällaista epäilyä. Tulokset herättävät jatkokysymyksiä ja toivommekin pääsevämme myöhemmin myös haastatteluiden avulla selvittämään millaisissa tilanteissa nämä mainitut haasteet tulevat vastaan.

Ymmärrettävästi tulkit (kieliryhmästä riippumatta) nostavat esiin epäkohtana sen, että heillä ei ole vaikutusmahdollisuuksia työpaikallaan – suurin osa toimii freelancereina ja varsinainen työyhteisöön kuulumisen kokemus jää usein kaukaiseksi haaveeksi. Vaikka tulkit olisivat jonkin tulkkitoimiston listoilla, ei toimeksiantoja välittävä yritys välttämättä tarjoa esimerkiksi työnohjausta tai tilaisuuksia tavata muita tulkkeja tai toimiston muuta henkilöstöä. Työn keikkaluonteisuuden takia tulkit eivät myöskään kiinnity niihin viranomaisiin tai asiakkaisiin, joiden kanssa toimeksiantojen yhteydessä ollaan tekemisissä. Asioimistulkit toimivat yhteistyössä monien muiden asiantuntijoiden rinnalla (viranomaisedustajat), mutta pääsääntöisesti tulkkien asema nähdään ja koetaan muita asiantuntijoita heikommaksi.

Tuen, yhteisöllisyyden ja ohjauksen kaipuusta nousee vahva tahto
Yhteisön kaipuu kuuluu usein myös keskusteluissa kentällä ja kentän laidoilla; tulkkien kokemus omasta toimijuudesta ja mahdollisuuksista työolojen parantamiseksi ovat jo pitkään olleet kipukohtia. Vuoden 2021 marraskuussa saatiinkin hyvä esimerkki siitä, mihin tulkkien yhteinen tahtotila ja yhteistyö parhaimmillaan voi johtaa, kun Tulkkilaki Nyt -liike kutsui koolle mielenilmauksen eduskuntatalolle ja koko maan tulkit kutsuttiin mahdollisuuksiensa mukaan osallistumaan työnseisaukseen.

Ala on vinossa, koska ammattilaiset, jotka rakastaisivat tulkkausta työn sisällön vuoksi, eivät jää ammattiin, koska se ei ole taloudellisesti kannattavaa eikä työn järjestämiseen liittyvien ongelmien takia tekijän kannalta kestävää. Kuten vastauksistakin käy ilmi, tulkit ovat tyytyväisiä mm. työn monipuolisuuteen, jatkuvan oppimisen mahdollisuuksiin sekä vaihteleviin tehtäviin. Kuitenkin suomen- tai ruotsinkielisistä tulkeista joka toinen ja muunkielisistäkin joka viides ilmoitti etsivänsä kyselyn hetkellä muita töitä.

Koska asioimistulkin ammattinimike ei ole suojattu eikä lainsäädäntö velvoita viranomaisia käyttämään vain päteviä tulkkeja, valitettavan usein mediassa leviää klikkiotsikkouutisia tapauksista, joissa tulkin tehtävään on palkattu kielitaidoltaan ja/tai ammattieettiseltä osaamiseltaan täysin epäpätevä henkilö. Tutkimuksemme avovastauksissa nousee esiin ammattitulkkien ymmärrettävä harmi siitä, että tällaiset uutiset saavat koko alan huonoon valoon. Luottamus tulkatun vuorovaikutuksen onnistumiseen heikkenee, koska tulkkaus ja tulkit nähdään, milloin mistäkin syystä, ongelmallisina. Uutisoinneissa tuodaan harvoin esiin sitä kaikkea, joka on johtanut joko valmistautumattoman ammattitulkin tai täysin osaamattoman ’tulkin’ käyttöön: kiire, tulkkauksen organisoinnin ongelmat, viranomaisten osaamattomuus ja yhteistyön ongelmat – nämä puolestaan nousevat esiin, kun kysytään tulkeilta itseltään alan haasteista. Kyselyn tekemisestä on vierähtänyt jo neljä vuotta, mutta alan tilanne ei ole muuttunut ainakaan merkittävästi paremmaksi.

Kiristyvistä työolosuhteista huolimatta tulkit kouluttautuvat, perehtyvät ja valmistautuvat toimeksiantoihin ja syventävät asiantuntijuuttaan monipuolisesti. Tämä panos jää kuitenkin jossain määrin pimentoon, eikä asioimistulkkausta tunnisteta asiantuntijatyöksi. Näen tässä mahdollisuuden parempaan; meidän – tulkkien, kouluttajien ja tutkijoiden – yhteinen velvollisuus on nostaa asioimistulkkauksen arvostusta paremmalle tasolle. Koska me ymmärrämme, mitä onnistunut tulkkaus tekijältään vaatii ja että tulkkaus on tärkeää ja arvokasta työtä, ehkä me voisimme kertoa sen niille, joiden toivomme ja odotamme ymmärtävän sen myös.

Tutustu tutkimukseen kokonaisuudessaan:
Vuori, Jaana; Hokkanen, Sari; Choroszewicz, Marta & Leminen, Anni-Kaisa: Etninen moninaisuus ja eriarvoisuus asioimistulkkien työssä

Anni-Kaisa Leminen

Oikeustulkki, väitöskirjatutkija, opettaja

Anni-Kaisa Leminen on englannin kielen rekisteröity oikeustulkki (ROT), väitöskirjatutkija ja amis-ope, jonka yksi jalka on tulkkauksen ja tutkimuksen kentällä, toinen opetustyössä ja molemmat samaan aikaan tukevasti jättiläisten hartioilla. Tutkimusintressejä ovat tulkkien työhyvinvointi, eettinen stressi, sujuva vuorovaikutus ja yhteistyö.

Artikkeli Asioimistulkkien oma ääni kentältä kuuluviin julkaistiin ensimmäisen kerran Kääntäjämestarin kirja.

Kääntäjän ja tulkin viranomaissuhteet ja -roolit

Anna Mäntynen — Mon, 07 Nov 2022 08:41:10 +0000

Liisa Laakso-Tammisto, auktorisoitu kääntäjä, tulkki, KTM

Monet kääntämisen ja tulkkauksen alan ammattilaiset ovat työssään toistuvasti tekemisissä viranomaistekstien ja sitä kautta välillisesti viranomaisten kanssa. Moni välttelee kuitenkin esimerkiksi auktorisoidun kääntäjän tehtäviä, koska vierastaa ns. virkakieltä, lain ja hallinnon konteksteja ja niihin liittyviä vastuita. Tällä alalla on kuitenkin vaikea välttää virkakieliyhteyksiä. Se, mikä koskee auktorisoidun kääntäjän huolellisuutta, tiedonhakuvastuuta, virkakieleen liittyviä asenteita ja konventioita, pätee oikeastaan monenlaiseen kääntämiseen ja tulkkaukseen, lukuun ottamatta kenties tiettyjä kirjallisuuden kääntämisen lajeja.

Lait, asetukset, säännöt, toimintamallit ja -käytännöt säätelevät lähes kaikkea arkielämäämme: Päiväkodissa asioimistulkkauskeikalla on tiedettävä, mikä on suomalainen varhaiskasvatuksen konteksti sanastoineen. Koulutussektorilla, terveydenhuollolla, tuomioistuinlaitoksella, vankeinhoidolla, verottajalla, ulkomaalaishallinnolla on omat viralliset tekstikonventionsa, ja sama pätee autojen katsastukseen, kirjanpitoon, lääkekauppaan, hankintakilpailutuksiin, teknisiin vaatimuksiin ja vaikkapa patentteihin. Kun kääntää mainostekstejä, hyvään tulokseen pyrkivältä kääntäjältä edellytetään tietoa siitä, mitä elintarvikelainsäädännössä säädetään ainesosista ja niiden ilmoittamisesta tai mistä löytää tarkat eurooppalaisessa tavarakaupassa käytetyt tuoteturvallisuustermit. Toki tilaajalla on oma eittämätön vastuunsa, mutta käännöstilanteessa on aina tiedettävä, mikä on kohdekielen asianmukainen sanasto ja tapa ilmaista asiat. Kääntäjä toimii tässä virkamiehen ”jatkeena”.

Ammattilaiset tietävät, etteivät ns. viralliset termit ole yksiselitteisiä eivätkä varsinkaan symmetrisiä. Koulutuslaitosten nimiviidakko on valtava eikä kaikkia eri instituutteja pysty mitenkään selittämään yksinkertaisin suomalaisin termein ja vice versa. Ammattikorkeakoulun englanninkielinen vastine on vakiintunut muotoon University of Applied Sciences, mutta mitä se voisi olla muilla kielillä ja eri maiden koulutusympäristöissä? Dottore on italiassa jo kanditutkinnon suorittaneen nimike. Kieliammattilainen on vastuussa siitä, että käsitteet ja niiden erot säilyvät kirkkaina. Kielten välisen epäsymmetrian tiedostaminen ja sen selvittämiseen liittyvien käännösstrategioiden oppiminen on keskeinen osa pätevän kääntäjän ja tulkin ammattipätevyyttä. Meidän on uskallettava tietää jotain enemmän kohdekielen kulttuuri- ja viranomaisympäristöistä ja otettava rohkeasti vastuumme tekstin toimimisesta kohdeyleisölle ja -kulttuurissa. Meidän on myös joskus syytä kertoa viranomaisille, jos aavistelemme, että viranomaisen teksteissä piilee väärinkäsitysten vaaraa.

Toisinaan kääntäjän on selvitettävä kotimaisten sanojen ja käsitteiden piilomerkityksiä toisille kielille käännettäessä. Hyväntahtoisena neuvona voisi vaikka sanoa asiakkaalle, että älä ihmeessä kirjoita savukinkun viralliseen ulkomaille tarkoitettuun tuoteselosteeseen saunakinkku, koska mielikuva on ällöttävä: kuka haluaa syödä kinkkua, joka on lepäillyt samassa paikassa kuin alastomat hikiset ihmiset. Suomen- ja riikinruotsin sanat saattavat tarkoittaa eri asioita: ruokasanoissa pysyäksemme ilmeinen esimerkki on semla.

Jokainen kansalainen on viranomaistekstien kohteena ja toisinaan myös viranomaiskontaktissa. Kääntäjän ja tulkin, alamme ammattilaisten, tehtävä on välittää viranomaisviesti kieltä osaamattomille ja toisaalta auttaa Suomen kansalliskieliä taitamattomia asioinnissa. Varsinkaan ulkomailta Suomeen tullut yksityisasiakas ei välttämättä ymmärrä meidän viranomaisasiakirjoihimme liittyviä käytäntöjä, varsinkaan kun yrittää asioida yksin. Mikä on virkatodistus, neuvolakortti, lapsilisähakemus, rakennuslupa tai hygieniapassi?

Kääntäjän ja tulkin ammattietiikka korostaa sitä, että välitetään vain se, mitä alkuteksti sanoo. On kuitenkin mahdotonta käytännön tilanteissa olla ”selittämättä”, mikäli asiakas on jätetty selviämään yksin viranomaistekstiviidakossa. Tässä kääntäjä joutuu auttamatta astumaan neutraalin roolinsa ulkopuolelle ja laajentamaan toimintaansa viranomaistontille. Kääntäjän on hyvä osata neuvoa, millaisia vaatimuksia vastaanottava viranomainen käännökselle todennäköisesti asettaa. Viranomainen voi pyytää asiakkaalta suomalaista virkatodistusta, mutta pyytää tahtomattaan jotain aivan muuta: ulkomaalaisten kanssa asioidessa on viranomaisenkin syytä miettiä, onko birth certificate oikea termi. Ylipäätään kansainvälisissä konteksteissa toimivalla viranomaisella on hyvä olla kielellistä herkkyyttä ymmärtää kielten myös piilossa olevia, ns. hyvän kielitaidon ulkopuolisia eroja. Niiden havaitsemiseen, tuntemiseen ja ratkaisemiseen kääntäjät ja tulkit on koulutettu, niistä tiedämme ja niistä meiltä voi kysyä.

Asiakkaan neuvominen on yksi puoli tätä ammatillisten roolien määrittelyä. Varsinkin auktorisoidun kääntäjän on usein otettava tehtäväkseen selittää, mitä tietyn ulkomaalaisen viranomaisen asiakirjavaatimukset ovat. Harva ensi kertaa asialla oleva ulkomaille pyrkivä opiskelija tietää, mikä on apostille ja mistä sen saa, miten aika Digi- ja väestövirastoon (DVV) varataan ja mikä asiakirja katsotaan alkuperäiseksi. (Harvassa muussa maassa muuten kaksi riippumatonta allekirjoitusta riittää vahvistamaan asiakirjakopion. Suomessa kopioon voi pyytää allekirjoitukset naapurin pariskunnalta!) Harmillisen harvoissa tapauksissa asiakirjaa pyytävä tai vaativa viranomainen antaa nämä tiedot spontaanisti, jolloin kääntäjä joutuu omaksumaan tiettyjä neuvontatehtäviä oman varsinaisen kääntäjäntyönsä ohella. On tiedettävä, mitä kyseisen maan lähetystö kulloinkin edellyttää, jotta lapsen syntymä tai isyyden tunnustaminen taikka avioliiton solminen tai avioero saataisiin kirjattua kohdemaan rekistereihin. Sama koskee kysymyksiä siitä, mitä on tehtävä, jotta koulutodistuksen vastaavuus vahvistettaisiin toisessa maassa.

Euroopan unionissa on tehty paljon harmonisointityötä myös asiakirjaliikenteen helpottamiseksi. Esimerkkinä on kansalaisten vapaan liikkuvuuden edistämisestä yksinkertaistamalla tiettyjen yleisten asiakirjojen esittämistä Euroopan unionissa koskevia vaatimuksia sekä asetuksen (EU) N:o 1024/2012 muuttamisesta 6.7.2016 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 2016/1191.

Asetuksen mukaan jäsenvaltiot eivät enää pääsääntöisesti voi edellyttää käännöksiä ns. virkatodistuksista eli esimerkiksi syntymää, kuolemaa tai avioliiton solmimista koskevista asiakirjoista, jos asiakirjan antanut viranomainen on liittänyt niihin asetuksen vaatimusten mukaisen monikielisen vakiolomakkeen. Se onkin tervetullut uudistus kansalaisten näkökulmasta; henkilö voi mennä esim. suomalaisen DVV:n toimistoon ja pyytää ao. lomakkeen jollakin EU-kielistä. Kääntäjänä olen itse tästä mielissäni, sillä vaikka nämä yleiset asiakirjat perinteisesti tuottavat varsin vuolasta käännöspyyntövirtaa ja ovat helppoja ja usein yksinkertaisia, niissä on oma vaivansa, eikä sisältö ole kovin inspiroivaa. Kuitenkin lomakkeessa on ongelmansa: Suomi ei vie tähän rekisteriin mm. avioliiton solmimispaikkaa (vaikka se vihkitodistuksen päiväyksestä ilmeneekin), jolloin asiakirja on hyödytön esim. Italiassa avioliiton rekisteröintitarkoituksissa, koska sikäläisen lainsäädännön mukaan paikka on ehdottomasti mainittava, ja se merkitään väestörekisteriin.

Meidän on syytä ammattilaisina olla ylpeitä koulutuksemme ja kokemuksemme tuottamasta osaamisesta, asiantuntemuksesta ja kulttuurintuntemuksestamme. Meidän ei pidä pelätä neuvojen antamista asioissa, joista tiedämme ja jotka osaamme. Voimme ilman muuta auttaa tietoinemme yksityisiä kansalaisia, mutta joskus meidän on aivan perusteltua kertoa tekstin ongelmista myös viranomaistekstin tilaajalle, olipa kyse suoraan viranomaisesta tai tällaista tekstiä muussa tarkoituksessa käyttävästä tahosta. Joskus alkuteksti on laadittu niin selvästi suomalaisen lukijan näkökulmasta, että sitä on mahdoton ”vain” kääntää. Joskus koko tekstin asennetta ja ilmaisutapaa on syytä editoida, jotta sen viesti saavuttaa sen kohdeyleisön, jolle käännöskin on tarkoitettu. Viranomaistekstin laatijan on hyvä ymmärtää, että toisinaan käännettävä alkuteksti on syytä kirjoittaa kokonaan uudestaan juuri käännöstarkoituksiin. Supisuomalainen näkökulma ei aina yksinkertaisesti toimi toisessa kulttuurissa, ilmaisuympäristössä ja kielimaailmassa kasvaneen lukijan näkökulmasta.

Häilyvien roolirajojen ylittäminen edellyttää aina kuitenkin sitä, että pidämme itsemme ajan tasalla siitä, mitä sekä lähtö- että kohdekieltemme kulttuureissa ja yhteiskunnissa tapahtuu. Jatkuva kouluttautuminen, asioiden seuraaminen ja yhteiskunnallinen valppaus ja hereillä olo on osa ammattitaitoamme.

Liisa Laakso-Tammisto

Auktorisoitu kääntäjä, tulkki, KTM

Liisa Laakso-Tammisto on valmistunut 1980 Helsingin kauppakorkeakoulusta pääaineenaan englanti. Työuran erilaiset vaiheet kielistudioavustajasta suurlähettilään sihteeriin ovat kaikki valmentaneet kääntämiseen. Oma yritys on perustettu 1987. Liisa on erikoistunut talouteen, hallintoon ja lääketieteeseen. Hän on auktorisoitu kääntäjä, konferenssi-ja oikeustulkki ja pitkäaikainen järjestöaktiivi sekä auktorisoidun kääntämisen opettaja.

Artikkeli Kääntäjän ja tulkin viranomaissuhteet ja -roolit julkaistiin ensimmäisen kerran Kääntäjämestarin kirja.