Kuvailutulkkaus on saavutettavuuspalvelu, jossa näköaistin kautta havaittu tieto ilmaistaan sanallisesti näkövammaisia ihmisiä varten. Monet kuvailutulkkauksen ydintaidoista – esimerkiksi kohdelukijoiden huomioiminen ja monimutkaisen tiedon muotoileminen ymmärrettävään muotoon – ovat kääntäjälle jo valmiiksi tuttuja. Kuvailutulkkaus avaakin kääntäjälle mahdollisuuden laajentaa omaa osaamistaan ja palveluvalikoimansa. Tässä Vieraskynä-blogitekstissä pohditaan kääntäjän ja kuvailutulkin kompetenssien yhteneväisyyksiä ja eroja.

Viime vuosina kuvailutulkkaus on noussut yhä näkyvämmäksi osaksi saavutettavuustyötä. Sitä tarvitaan esimerkiksi museoissa ja gallerioissa, teattereissa, elokuvissa ja erilaisissa live-tapahtumissa. Kuvailutulkkauksen avulla näkövammaiset henkilöt voivat osallistua esimerkiksi kulttuuriin ja koulutukseen yhdenvertaisesti.

Olemme juuri julkaisseet kollegoideni Mira Kainulaisen ja Niina Ollankedon kanssa Kuvailutulkkauksen käsikirjan, joka on ensimmäinen suomenkielinen kuvailutulkkauksen oppikirja. Käsikirjaan on koottu ja yleistajuistettu kansainvälistä tutkimustietoa kuvailutulkkauksesta, jota on täydennetty suomalaisten kuvailutulkkausasiantuntijoiden käytännön asiantuntemuksella. Käsikirja on kaikille avoin ja maksuton e-kirja, ja kannustamme kaikkia kieliasiantuntijoita tutustumaan siihen vähintäänkin yleissivistysmielessä!

Kuvailutulkkaus on kiinnostavaa ja kutkuttavan haastavaa työtä, joka haastaa kokeneimmankin tekstintekijän. Työ opettaa katsomaan maailmaa uudella tavalla, kyseenalaistamaan omaa näköhavaintoa ja herkistymään sille, miltä maailma näyttää muiden aistien kautta.

Mitä yhteistä on kääntäjän ja kuvailutulkin kompetensseilla

Kääntäjä ei siirrä kielestä toiseen sanoja, vaan merkityksiä. Kuvailutulkki tekee pohjimmiltaan samaa, mutta erilaisesta lähdeaineistosta: hän tarkastelee esimerkiksi maalausta, elokuvaa, museoesinettä tai näyttelytilaa ja pohtii, mikä kohteessa on keskeistä ja millaisten sanojen kautta oma tulkinta jäsentyy parhaiten. Kuvailutulkkausta kutsutaankin myös intersemioottiseksi kääntämiseksi: viesti käännetään yhdestä merkkijärjestelmästä toiseen.

Kuvailutulkin työssä korostuvat monet sellaiset kompetenssit, joita pidämme myös hyvän kääntäjän ydintaitoina. Ensimmäisenä tulee mieleen, että kuvailutulkin tulee tuottaa selkeää, oikeaoppista kieltä. Tämä on myös kääntäjän ammattitaidon ydin.

Toinen yhteinen kompetenssi ovat tiedonhakutaidot ja valmius oppia uutta: kuvailutulkin ja kääntäjän tulee kyetä ottamaan haltuun milloin mikäkin aihekokonaisuus, etsiä siihen oikeaoppinen sanasto ja ymmärtää aiheesta vähintäänkin perusasiat.

Työskentelin hiljattain kuvailutulkkaustoimeksiannossa, jossa tuotimme kuvailutulkkeita Postimuseon Kuvan vallankumous -näyttelyyn Tampereella. Yksi kuvailtavista kohteista oli 1900-luvun alun stereokamera eli kaksilinssinen kamera. Tällaisen kohteen kuvailutulketta ei voi laatia pelkästään kohdetta katselemalla, vaikka sitä tuijottelisi tuntikausia. Jotta pystyimme kuvailemaan kameran rakennetta ymmärrettävästi, tarvitsimme paitsi oikeaoppista sanastoa, myös taustatietoa kameran osista ja toimintaperiaatteesta. Internet ei tarjonnut meille tiedonhaussa apua lainkaan, mutta löysimme lopulta tueksemme asiantuntijoita Suomen valokuvahistoriallisesta yhdistyksestä. Kun he olivat opettaneet meille, kuinka kamera toimi, saattoi kuvailutulke syntyä.

Kolmas yhteinen kompetenssi on kohdeyleisön huomioiminen. Kääntäjä pohtii jatkuvasti, mitä vastaanottaja tietää ennestään ja mitä hänen tarvitsee tietää ymmärtääkseen tekstin. Kuvailutulkki tekee täsmälleen samaa. Mitä kannattaa kertoa? Mitä voi jättää sanomatta? Onko jotain kulttuurista tai vaikkapa historiallista tietoa, jota kuvailutulkkeessa tulisi mainita, jotta kuvailu olisi ymmärrettävää? Missä järjestyksessä asiat kannattaa kertoa, jotta tieto jäsentyy oikein kuvailutulkkeen käyttäjän mielessä?

Rohkeita ratkaisuja

Ehkä suurin ero kääntäjän ja kuvailutulkin työn välillä liittyy juuri päätöksenteon määrään. Kääntäjällä on yleensä olemassa lähdeteksti, jonka hän välittää – joskus toki yksityiskohtia poistaen tai lisäten, kenties tekstiä uudelleenjärjestellen. Kuvailutulkin lähdeteksti ei ole yhtä tarkkarajainen.

Kuvailutulkin on itse päätettävä, mikä kohteessa on kaikkein tärkeintä ja mikä voidaan sivuuttaa. Tämä korostuu erityisesti elokuvien ja TV-ohjelmien kuvailutulkkauksessa, jossa kuvailutulketta lisätään pääsääntöisesti vain kohtiin, joissa elokuvan muu ääniraita on hiljainen. Elokuvan visuaalisesta informaatiosta voi siksi välittää vain murto-osan.

Mielestäni juuri tämä tekee kuvailutulkkauksesta niin kiehtovaa. Työ pakottaa pysähtymään ja pohtimaan, mikä kuvailutulkattavassa kohteessa todella on olennaisinta. Mitä toinen ihminen tarvitsee ymmärtääkseen, kokeakseen tai nauttiakseen samasta asiasta kuin minä?

Kuvailutulkkauksen pääasiallinen kohdeyleisö on hyvin heterogeeninen. Syntymäsokea henkilö voi toivoa kuvailutulkkaukselta hyvin eri asioita kuin vasta myöhemmällä iällä sokeutunut, samoin heikkonäköinen henkilö voi haluta näköhavaintonsa tueksi erilaista informaatiota kuin täysin sokea. Yksilöstä toiseen vaihtelee luonnollisesti myös se, kuinka paljon taustatietoa tarvitaan kuvailutulkattavan kohteen ymmärtämiseen, ja toivooko kuvailutulkkauksen käyttäjä yksityiskohtaista ja paneutuvaa kuvailua vai pelkät pääpiirteet. Täydellinen, kaikkia käyttäjiä yhtä lailla miellyttävä kuvailutulke on kenties vielä suurempi mahdottomuus kuin täydellinen käännös.

Asiantuntijuutta yhdessä

Kääntäjän ja kuvailutulkin työprosessissa on kuitenkin myös yksi merkittävä ero. Kääntäjän työ on useimmiten yksilösuoritus – tai ainakin työ on pääsääntöisesti mahdollista tehdä yksin, ellei aikataulu ja työn laajuus toisen sanele. Kuvailutulkkauksessa tilanne on toinen. Ammattimaiseen kuvailutulkkaukseen on vakiintunut käytäntö, jossa kuvailutulkki työskentelee työparina näkövammaisen kuvailutulkkauskonsultin kanssa (laajemmissa toimeksiannoissa toki kuvailutulkkeja voi olla useampi).

Kuvailutulkkauskonsultti ei ole testikäyttäjä eikä oikolukija. Hän on oman kokemuksensa asiantuntija ja kuvailutulkkausprosessin täysivaltainen jäsen, joka tuo prosessiin tiedon siitä, millaista on vastaanottaa kuvailutulke ilman näköaistin tukea.

Työpariajattelu liittyy laajempaan saavutettavuustyön periaatteeseen, joka tunnetaan englanniksi nimellä ”Nothing about us without us”, ei mitään meistä ilman meitä. Ajatuksena on, että vähemmistöjä koskevassa päätöksenteossa ja palveluiden kehittämisessä myös vähemmistöjen omien edustajien tulee olla mukana. Kuvailutulkkauksessa tämä tarkoittaa sitä, että näkövammainen konsultti auttaa varmistamaan, että kuvailutulkkaus todella palvelee niitä ihmisiä, joille se on tarkoitettu.

Kuvailutulkkauksen käsikirjan julkaisutilaisuudessa järjestetyssä paneelikeskustelussa kokeneet kuvailutulkit ja konsultit keskustelivat paljon siitä, miksi työparimalli on tärkeä. Pitkän linjan kuvailutulkki Anu Aaltonen kertoi kerran kuvailutulkanneensa elokuvakohtausta, jossa taustalla kuului junan ääni, vaikkei junaa näkynyt. Hän ei ollut kiinnittänyt ääneen mitään huomiota, koska hänen huomionsa oli kiinnittynyt elokuvan kuvaraidan tapahtumiin. Kuvailutulkkauskonsultti oli sen sijaan pysähtynyt kysymään, miksi kuvailutulkki ei maininnut junasta mitään.

Esimerkki havainnollistaa jotakin olennaista. Näkevä kuvailutulkki tarkastelee maailmaa väistämättä näköaistin kautta. Näkövammaisen konsultin lähtökohta on toinen: Hän hahmottaa kokonaisuutta eri aistien kautta ja huomaa usein asioita, jotka näkevältä jäävät huomaamatta. Kuvailutulkki ja konsultti tuovat prosessiin omat asiantuntemuksensa; laadukas lopputuotos tarvitsee molemmat.

Kuvailutulkkauksen käsikirjan voi ladata täältä: https://sites.tuni.fi/kuvailutulkkauksenkasikirja/lataa-teos/

Kuvailutulkkauksen käsikirjan YouTube-kanava: https://www.youtube.com/@Kuvailutulkkauksenk%C3%A4sikirja

Artikkelikuva: Helena Ollanketo

Anne Ketola

FT, kääntäjä, tutkija

Anne Ketola (FT) on saavutettavuuteen erikoistunut käännöstieteen tutkija. Ketola on opettanut kuvailutulkkausta Tampereen yliopistossa ja työväenopistoissa. Hän johti Koneen säätiön rahoittaman Kuvailutulkkauksen käsikirja -hankkeen (2024–2026), joka tuotti samannimisen oppikirjan.

Kuva: Jonne Renvall

• LinkedIn

Artikkeli Kuvailutulkkaus – Kuinka kuvat kääntyvät sanoiksi julkaistiin ensimmäisen kerran Kääntäjämestarin kirja.

”Olisipa mahtavaa saada kuvailla vaikka tuomiokirkon taideteoksia!” Siitä se ajatus sitten lähti – syksyllä 2021 kuvailutulkkaustunnin jälkeen parkkipaikalla seisoskellen käydystä keskustelusta. Olin osunut sattumoisin samalle kurssille tutun kääntäjäkollegan Mirja Kytökarin kanssa, ja olimme innoissamme kaikesta oppimastamme. Heittelimme ilmaan ideoita siitä, mitä kaikkea olisi hienoa päästä kuvailutulkkaamaan, ja ihmettelimme, miksi tätä tuiki tärkeää palvelua on edelleen niin kovin vähän saatavilla. Kuvailutulkkauksessa kuvailutulkki siis välittää näkövammaiselle ihmiselle sanallisesti sen informaation, jonka hän visuaalisesti näkee. Kuvailutulkkauksesta menetelmänä kerrotaan esimerkiksi Näkövammaisten liiton sivulla https://www.nkl.fi/fi/kuvailu-ja-kuvailutulkkaus.

Kurssi päättyi, ja ideat jäivät mieleen. Jossain vaiheessa tapasimme Mirjan kanssa uudelleen ja aloimme miettiä, miten lähteä etenemään ajatustemme kanssa. Päätimme tehdä pari kuvailutulkkausnäytettä Tampereen tuomiokirkosta. Näytetulkkeiksi päätyivät Hugo Simbergin teokset Kuoleman puutarha ja Haavoittunut enkeli, jotka eivät olleet välttämättä helpoimmasta päästä, mutta ainakin kooltaan ja muodoltaan selkeitä kohteita. Kävimme kirkossa, kuvasimme teoksia ja aloimme kirjoittaa tulkkeita. Luimme tuotoksia ristiin, viilasimme, luimme ja viilasimme. Kun olimme lopulta tyytyväisiä, oli aika ottaa yhteyttä seurakuntaan.

Olimme varautuneet kertomaan kuvailutulkkauksesta menetelmänä perin pohjin, mutta se olikin varsin tuttu Tampereen seurakuntien saavutettavuustyöryhmän jäsenille. Lisäksi kävi ilmi, että ajoituksemme oli täydellinen – sama ajatus oli nimittäin jo itänyt työryhmässä, vain toteutus puuttui. Palaveroimme työryhmäläisten kanssa, toimitimme tulkenäytteemme luettavaksi ja teimme tarjouksen. Näytteet saivat myönteisen vastaanoton, ja tarjous hyväksyttiin. Seuraavassa vaiheessa koostimme listan tuomiokirkon mahdollisista kuvailtavista kohteista. Niistä seurakunta valitsi yksitoista kohdetta, joihin kuuluivat kuusi freskoa, alttari ja saarnatuoli, urut sekä yleisnäkymä ulkoa pääportilta ja yleisnäkymä sisältä pääovelta.

Kesäkuun alkupuolella 2022 alkoi sitten varsinainen työ. Jaoimme kohteet tasan keskenämme, ja jako meni sujuvasti molempien mielenkiinnon kohteiden mukaan. Kävimme taas kirkossa (ja monta kertaa tämän jälkeenkin!), kuvasimme ja fiilistelimme. Ihan vähän myös kauhistelimme, että mihin oikein olemmekaan ryhtyneet. Onneksi meillä oli kesä aikaa, joten saimme kirjoittaa tulkkeita pikku hiljaa muiden töiden ohessa, kypsytellä niitä rauhassa ja pohtia sopivia ratkaisuja. Osa syntyi helpommin, ja osa vaati enemmän miettimistä, kilautusta suntiolle tai viestiä kanttorille. Luimme jälleen toistemme tulkkeet, usein moneenkin kertaan, hioimme ja viilasimme.

Yksi tulke ei voi olla kauhean pitkä, ettei sen kuuntelemisesta tule liian työlästä, etenkin jos ajatellaan esimerkiksi kaikki tulkkeet sisältävää kierrosta kirkossa. Suhteellisen lyhyessä tulkkeessa jokaisella sanalla on erityisen suuri painoarvo, ja tästä johtuen sanavalintoja joutui kyllä punnitsemaan todella tarkkaan. Kyllä tulkkeet tulivat varmasti välillä uniinkin, ja ratkaisuja saattoi tipahdella alitajunnasta mitä kummallisemmissa tilanteissa. Jo näytetulkkeiden yhteydessä juttelimme tilaajan kanssa tulkkeiden tyylistä. Yhteisymmärryksessä lisäsimme esimerkiksi freskoihin maalausajankohtaa ja taiteilijaa koskevat tiedot ja mahdollisesti joitakin muita teoksen syntyyn liittyviä yksityiskohtia. Tuomiokirkosta on kirjoitettu paljon teoksia, ja niistä käytimme apuna muun muassa Paula Kivisen kattavaa Tuomiokirkko-teosta (WSOY, Porvoo 1986).

Emme pyrkineet tulkkeissa täysin neutraaliin ilmaisuun, vaan esimerkiksi Haavoittunut enkeli -teoksen tulkkeessa käytimme nimityksiä poika, tyttö ja enkeli neutraalin hahmon sijaan. Monessa tulkkeessa haastavinta oli moniulotteisten taideteosten mittasuhteiden ja muotojen pukeminen sanoiksi sekä yleisnäkymissä juuri olennaisen vangitseminen.

Heinäkuun loppupuolella alkoi olla valmista. Sovimme tapaamisen kokemustoimijan, syntymästä saakka näkövammaisen Sirkku Heinäluodon kanssa, joka oli ystävällisesti lupautunut tulkkeidemme testikuuntelijaksi. Meille oli tärkeää testata tulkkeita kohderyhmäläisellä ja saada niistä suoraa ja rehellistä palautetta. Luimme kaikki tulkkeet Sirkulle, joka kommentoi niitä, juttelimme niistä ja saimme itsekin esittää vielä kysymyksiä. Sirkku osasi sanoittaa todella hyvin ajatuksensa, ja hän olikin meille korvaamaton apu ja toi myös uskoa tekemäämme työhön, sillä palaute oli lähes ylistävää. Kun kuulija kertoo ihokarvojen nousevan pystyyn ja ilon kyyneleet valuvat hänen poskilleen, voi uskoa tehneensä jotain oikein.

Pienten viilausten jälkeen toimitimme tulkkeet tilaajalle elokuun 2022 alussa. Myöhemmin syksyllä tulkkeita luettiin myös isommalle joukolle Mummon kammarin Myötätuuli-tilassa näkövammaisten tapahtumassa, jossa olimme Mirjan kanssa mukana. Nyt me saimme vuorostamme pyyhkiä ilon kyyneleitä; niin paljon positiivinen palaute lämmitti mieltä. Olemme molemmat tehneet erilaisia käännös- ja kielipalvelutöitä yli 20 vuotta, ja kaikki alalla toimivat tietävät, miten harvoin loppuasiakkailta saa minkäänlaista palautetta. Oikeastaan perimmäinen syy siihen, miksi me molemmat ylipäätään hakeuduimme kuvailutulkkauksen pariin, on juuri sen merkityksellisyys. Jos voimme työllämme oikeasti avata kanssakulkijoillemme täysin uusia maailmoja, voiko mikään olla sen arvokkaampaa ja palkitsevampaa? Näkövammaisten lisäksi kuvailutulkkauksesta voi olla paljon hyötyä esimerkiksi suomen kieltä opetteleville tai autismin kirjolla oleville ihmisille.

Nyt on vierähtänyt melkein vuosi siitä, kun projekti konkreettisesti lähti liikkeelle. Alusta lähtien meillä oli tavoitteena saada tulkkeet äänitettyä, jotta ne olisivat kaikkien saavutettavissa aina ja kaikkialla eivätkä jäisi vain tiettyyn kellonaikaan sidotuilla opastuskierroksilla käytettäviksi. Tampereen seurakunnilla on verkkosivuillaan kattavat kuvaukset kirkoista, ja ajattelimme, että niiden yhteyteen saisi kätevästi upotettua äänitiedostot. Päädyimme ratkaisuun, jossa seurakunta toteuttaa itse tulkkeiden äänitysvaiheen. Tulkkeet ovat nyt äänitteinä kaikkien kuunneltavissa Tampereen seurakuntien sivustossa tuomiokirkon esittelyn yhteydessä. Toivomme niistä olevan paljon iloa sekä kirkossa vieraileville että myös heille, jotka eivät ehkä koskaan pääse paikan päälle.

Aiheesta on julkaistu myös artikkeli seurakuntalehti Sillassa.

Kirsi vainionperä

Kielipalveluyrittäjä

Kirsi Vainionperä on toiminut käännösalalla yli 25 vuotta, ensin inhouse-kääntäjänä käännöstoimistossa ja nyt jo 20 vuotta itsenäisenä ammatinharjoittajana. Kirsi kääntää asiatekstejä saksasta ja englannista suomeen ja tekee käännösten tarkistuksia, erilaisia kielenhuolto- ja muotoilutöitä sekä kuvailutulkkauksia.
Kirsi on ollut mukana perustamassa Kääntäjämestarit ry:tä, kirjoittamassa Kääntäjämestarin kirjaa ja järjestämässä Terässä-ammattipäivää. Kuvailutulkkaus on uusin lisä palveluvalikoimaan, ja siinä kiehtoo erityisesti työn merkityksellisyys.

• LinkedIn

Artikkeli Kuvailutulkkausta Tampereen tuomiokirkossa – haaveista todeksi julkaistiin ensimmäisen kerran Kääntäjämestarin kirja.