Vuoden 2023 alusta lukien WSOY on pannut kääntäjän nimen kanteen kaikissa julkaisemissaan suomennetun kaunokirjallisuuden teoksissa. Muutos oli hätkähdyttävä jo siksikin, että kääntäjät itse eivät olleet ajaneet asiaa mitenkään voimaperäisesti, mutta se oli yhtä kaikki tervetullut.

Luultavasti jokainen kirjallisuuden suomentaja on kohdannut urallaan tilanteita, joissa hänen kääntämänsä kirja on esitelty julkisuudessa perinpohjaisesti – on mainittu kirjailija, kustantamo, julkaisemisvuosi ja kansikuvan tekijä, kenties jopa siteerattu laajasti suomennosta – mutta mainitsematta on jäänyt, kuka käännöskirjan on kääntänyt. Hämmentävää kyllä kirjoista ammatikseenkin kirjoittavilla on usein tapana pitää suomennettuja teoksia käsitellessään huomionarvoisena melkein mitä tahansa muuta mutta ei niiden suomentajia. Valtakunnanlehti Helsingin Sanomain kulttuuritoimitus on ollut tässä asiassa vuosien mittaan pahimpia terroristeja.

Tähän kummalliseen ilmiöön lienee monia syitä. Maallikkojen on varmasti vaikea ymmärtää sitä, mistä käännösprosessissa on kysymys: suomennokseen ei jää yhtäkään alkutekstin sanaa, vaan suomentaja joutuu valitsemaan niistä ihan jokaisen ja panemaan ne haluamaansa järjestykseen. Kirjallisuuden kääntäjä on tottunut lukemaan käännösarvioita, joissa kriitikko tai kirjabloggaaja ihastelee kirjailijan ”sujuvaa”, ”rikasta” tai peräti ”kuulasta” kieltä tajuamatta, että hänellä ei ole käännöksen perusteella mitään edellytyksiä arvioida kirjailijan tyylillistä taituruutta, ei varsinkaan kirjailijan taitoja suomen kielen käyttäjänä.

Kustantamoissakin on ollut ehkä taipumusta pikemminkin häivyttää kuin korostaa kääntäjän roolia, koska on pidetty selvänä sitä, että kirjailijan nimi myy, ei kääntäjän. Tästä on joitakin hyvin harvoja poikkeuksia, etenkin genrekirjallisuuden parissa, mutta yleisesti ottaen tuntuu, että kustantamot eivät ole katsoneet etunsa mukaiseksi nostaa esiin niitä tärkeitä välikäsiä, joita niiden myymissä teoksissa on, koska siitä voisi syntyä vaikutelma, että teokset eivät ole ”aitoja asioita”. Haluttomuus mainostaa kääntäjän nimellä on koskenut jopa sellaisia ilmiselviä avopaikkoja kuin kääntäjäpalkintoja – koskaan en ole nähnyt kirjakaupan tai kustantamon markkinoivan käännöskirjaa esimerkiksi ”Agricola-voittajana”.

Suomentajan nimestä myyntivaltti?

Nyt siis kuitenkin kääntäjää nostetaan näkyville; WSOY:n lisäksi eräät muutkin kustantamot ovat ruvenneet painamaan suomentajan nimen kanteen, ja pienkustantamoissa tapa on yleistynyt jo aikaisemmin. Tämän myötä lukijoille annetaan ainakin parempi mahdollisuus muodostaa realistinen suhde siihen, mitä suomentaminen on, ja kenties jopa ottaa suomentajan nimi huomioon ostopäätöksissään. Tyypillistä kirjallisuuden kääntäjän käytöstä on aina ollut painella ensimmäiseksi nimiölehdelle katsomaan, kuka kirjan on kääntänyt, ja rakentaa mielessään listaa niistä suomentajista, joiden töitä ainakin kannattaa lukea. Ehkäpä jatkossa syntyy myös sellainen lukijakunnan osa, joka ymmärtää, että jotkin nimet kannessa voivat olla laadun takeita ja että syy kirjailijan tuotannon ”epätasaisuuteen” voi olla suomentajan vaihtelu.

Vähintäänkin suomentajan täydellinen sivuuttaminen vaikeutuu huomattavasti, kun lukija altistuu hänen nimelleen aina kirjaan tarttuessaan. Minun nimeni oli ensimmäistä kertaa kannessa tänä keväänä, ja kirjaa käsittelevissä satunnaisissa nettikommenteissakin on mainittu suomentaja poikkeuksetta, mikä tuntuu selvältä muutokselta aikaisempaan. Toivoa siis sopii, että käytäntö muuttuu alalla vähitellen normiksi.

Toimittamisen tärkeys

Mutta kun kääntäjien nimet alkavat komeilla kansissa, vaarana on siirtyminen harhasta toiseen: siihen, että hyvä suomennos on kokonaan suomentajan ansiota. Kirjalla on myös kustannustoimittaja, ja kustannustoimittaja on äärimmäisen tärkeä henkilö lopputuloksen kannalta, onpa kyse sitten alkuperäis- tai käännösteoksesta. Ihannetilanteessa suomennos on saumatonta yhteistyötä, jossa kääntäjä ja toimittaja tuovat teokseen parhaat puolensa ja luovat yhdessä tekstiä, jonka tasoista kääntäjä ei ikinä kykenisi tuottamaan omin päin. Puhumattakaan siitä, että toimittajan yleissivistys tulee usein hätiin, kun tietämätön kääntäjäpolo on tekemässä tuskallista virhettä.

Toki kustannustoimittajat ovat suomentajan uran kannalta tärkeitä ihmisiä laajemminkin, sillä taitavan ja kokeneen toimittajan kommentit ovat kirjallisuuden kääntäjälle melkeinpä ainoa tapa kehittyä ammatissaan. (Ja ammattitaidon karttumiseen kuuluu sekin, että suomentaja ei pahoita mieltään käsikirjoituksen sivusta, jonka toimittaja on pommittanut täyteen kommentteja ja korjausehdotuksia, vaan on päinvastoin niistä kiitollinen.) Kääntäjät ovat oppineet arvostamaan hyviä ammattitoimittajia entistä enemmän viime vuosina, kun toimittamista on alettu tehdä yhä useammin sivutyönä.

Alalla kuuleekin usein sanottavan, että siinä missä kääntäjien nimet pitää saada kanteen, kustannustoimittajien nimet pitää saada nimiölehdelle kääntäjien vanhalle paikalle. Toki kaikki toimittajat eivät välttämättä kaipaa näkyvyyttä – ja toisinaan he eivät ehkä halua yhdistää nimeään törttöilevään suomentajaan – mutta joka tapauksessa heidän mainitsemisensa antaisi lukijalle vihdoin kattavan käsityksen siitä, ketkä kaikki ovat rakentaneet kirjan hänen luettavakseen. 

Artikkelin pääkuvassa kirjoittajan suomentama Alice Winnin teos In memoriam (WSOY 2023). Suomennoksen toimitti Alice Martin. Kannen kuvat: IStock, graafinen suunnittelu: Anna Makkonen.

Seppo Raudaskoski

Kirjallisuuden suomentaja vuodesta 2003

Artikkeli Näkyvyyttä tarjolla julkaistiin ensimmäisen kerran Kääntäjämestarin kirja.

Esimerkkiviikkoni tiistaista tiistaihin (25.7.–1.8.2023) oli hiukan poikkeuksellinen, sillä työstettävänä oli peräti kolme eri vaiheessa olevaa teosta. Lisäksi viikkoon mahtui yksi työhyvinvointipäivä, mutta ei muita vapaita. Olisin hyvin voinut kertoa myös sellaisesta viikosta, jolloin herään kello 8, käyn uimassa, syön aamiaisen, ja sitten vain paukutan menemään ns. pitkää tavaraa eli romaanikäännöstä aamusta iltaan ja otan hiukan kevyemmin vaikka viikonloppuna.

Mutta nyt! Työn alla oli raakakäännösvaiheessa oleva aikuisten romaani englannista (kustantamo A), kustannustoimittajan kommenttiversio ruotsinkielisen romaanin suomennoksesta (kustantamo B) ja lasten runokirja (englannista, kustantamo C), jonka deadline osui tälle viikolle. Näin se suunnilleen meni:

Tiistai: TYÖHYVINVOINTIA! Aamukahdeksaksi Nokialle Mira Potkosen mukaan nimetylle ulkokuntosalille, siitä mönkijällä Pyhäjärven rantaan uimaan ja lopuksi sosiaaliselle aamupalalle. Iltapäivällä kävin hierojalla, illalla pääsin pariksi tunniksi tanssimaan salsaa. En edes ajatellut töitä koko päivänä.

Keskiviikko: Aamupäivä raakakäännöstä (A). Olen aikatauluttanut työn viiden viikkopäivän mukaan siten, että keskimääräinen työpanos on kuusi sivua. Aikataulu on realistinen, tai olisi, jos elämä ei aina välillä tarjoilisi muuta. Tänään hoidin keskellä päivää kuopuksen synttärikahvittelut enkä saanut sivumäärätavoitetta täyteen, sillä iltavuoro (joka venyi yhdeksään saakka) sujui lastenkirjaa (C) riimitellen. Deadline olisi 31.7., ja riimit olivat yhä aika kamalia.

Torstai: Päivä alkoi hierojalla. Nykyisin istun päivittäin aivan liikaa ja liikun liian vähän. Tästäkin syystä kehoa on huollettava paljon. Aamupäivällä riimejä. En ollut tyytyväinen edellisen päivän tuotoksiin, joten korjailin niitä ja tein muutaman sivun lisää. Iltapäivällä käänsin romaania.

Perjantai: Ruotsinkielinen romaani (B) saapui kustantamosta kustannustoimittajan korjausehdotusten ja saatekirjeen kera. Toimittajan kanssa yhteistyö alkoi jo aiemmin, kun kustantamo esitteli meidät toisillemme ja sovimme yhteiset sävelet korjausten osalta. Lisäksi olimme jo ehtineet keskustella äänikirjan lukijalle annettavista ohjeista. Kävin kursorisesti korjausehdotukset läpi ja totesin, että toimittaja on todella perehtynyt käännökseen. Tästä helpottuneena ryhdyin hoitamaan yrittäjän velvollisuuksia: maksoin itselleni heinäkuun palkan ja tein verottajalle palkkailmoituksen palkka.fi-palvelussa. Iltapäivästä iltaan rustasin riimejä. Päivä venyi pitkäksi.

Lauantai: Koko Suomi vietti ihanaa suviviikonloppua, mutta minulla oli yhä ylämäkeä lastenkirjan riimien kanssa, joten aloin puolenpäivän maissa työstää niitä. Iltaan mennessä sain siedettävän version valmiiksi.

Sunnuntai: Tein lastenkirjan valmiiksi ja panin käännöksen lepäämään vielä yhdeksi yöksi ennen deadlinea. Aloitin romaanin (B) kustannustoimittajan kommenttien läpikäymisen ja totesin, että työ sujuu oletettua nopeammin, sillä toimittaja oli tehnyt muutosehdotuksensa myös teknisesti esimerkillisen hyvin. Kahdeksantuntinen työpäivä.

Maanantai: Siirryin etätöihin järven rannalle ystävän kesämökille. Kävin lastenkirjakäännöksen läpi ja lähetin sen jokseenkin tyytyväisenä kustantamoon. Kustannustoimitetun ruotsalaisromaanin työstämiseen olisi ollut vielä puolitoista viikkoa aikaa, mutta en nähnyt mitään syytä vitkutella, joten loppupäivä meni sen parissa.

Tiistai: Päätin ilahduttaa ruotsinkielisen romaanin kustannustoimittajaa ja kustantamoa ja puursin koko romaanin korjaukset läpi. Päivän päätteeksi lähetin korjatun käsiksen kustantamoon, keskustelin lyhyesti kirjanpitäjän kanssa heinäkuun tilitapahtumista ja palkitsin lopuksi itseni pitkällä iltauinnilla. Nyt saisin työstää englanninkielisen romaanin käännöstä ilman huolen häivää aina dedikseen saakka.

Aina työni ei ole näin hektistä, mutta tämä mainio viikko sisälsi monia elementtejä, joiden vuoksi pidän suomentajan työstä: materiaali vaihtelee, yhteistyötahot ovat poikkeuksetta miellyttäviä ja saan jaksottaa päiväni itse. Koska pystyn tarvittaessa työskentelemään kevyellä kalustolla – läppäri, sähkö ja netti riittävät – myös työympäristön virkistävät vaihtelut ovat mahdollisia.

Katariina Kallio

Suomentaja

Katariinan työkielet ovat ruotsi ja englanti. Hän suomentaa päätoimisesti kaunokirjallisuutta ja riimittelee myös lastenkirjoja englannista suomeksi. Teosluetteloon kuuluu yli seitsemänkymmentä teosta. Katariina perusti vuoden 2012 alussa työnantajakseen Katasana oy:n, jonka kautta hoituvat laskutus, palkanmaksu ja työnantajavelvoitteet. Firman pääkonttori sijaitsee Katariinan kotona, ja työrauha on rikkumaton. Yksinyrittäjyyden vastapainona on toiminta Journalistiliittoon kuuluvan kääntäjien ammattiosaston KAOSin hallituksessa. Katariina kuuluu myös Suomen kääntäjien ja tulkkien liittoon. Vaikka työaika kuluukin omassa rauhassa, ammatin suolana ovat hauskat ja fiksut kollegat: suomentajan paras ymmärtäjä onkin usein toinen suomentaja. Koulutukseltaan Katariina on FM, pääaine Tampereen yliopistossa oli englannin kielen kääntäminen ja tulkkaus.

Artikkeli Mestarin viikko – Kirjallisuuden suomentaja julkaistiin ensimmäisen kerran Kääntäjämestarin kirja.

Saksalaiskirjailija Veit Heinichen esitteli minut syksyllä 2019 Suomen-vierailullaan dekkari-illan yleisölle suunnilleen seuraavasti: ”Maailmassa on olemassa vielä yksi minuakin hullumpi ihminen. Hän on kustantajani Anne Kilpi.” Heinichen itsekin entisenä kustantajana viittasi hulluudella tietenkin pienkustantajan asemaan kirjallisuusmarkkinoilla sekä siihen, miten tähän puuhaan ryhtymistä ei voi oikein mitenkään järkisyin perustella. Tuolloin, vasta vuoden kustantajana toimineena ja tulevaisuuteen idealistisen toiveikkaana suhtautuvana, sutkautus lähinnä huvitti. Nyt voin auliisti myöntää hulluuden. Mutta miksi tähän sitten piti ruveta?

Kun vuonna 2014, työskenneltyäni kymmenen vuotta opettajana ja täydennettyäni aiempaa tutkintoa käännöstieteen opinnoilla, jätin opettajanvirkani ja siirryin käännösyrittäjäksi, oli haaveissani saada kääntää nimenomaan kaunokirjallisuutta − vaikka tiesinkin, että työllistyminen saksasta suomentavana olisi haasteellista. Lähetin kustantamoille käännösnäytteitä ja sain kuin sainkin Tammelta toimeksiannon. Ensimmäinen suomennokseni, Nicolas Barreaun viihderomaani Meillä on aina Pariisi, ilmestyi vuonna 2015. Saksankielisen kaunokirjallisuuden suomennosten määrä oli kuitenkin laskenut 1980-luvun lukemista häpeällisen alhaiseksi (2000-luvulla on alimmillaan ilmestynyt Kansalliskirjaston tietokannan mukaan vain kymmenen saksasta suomennettua aikuisten romaania vuodessa), ja oli selvää, ettei työtä olisi tarjolla ainakaan säännöllisesti. Kustannustoimittajani kysyikin, enkö voisi suomentaa englannista, mutta siihen en kokenut taitojeni riittävän. Kaunokirjallisuuden suomentaminen vaatii syvällistä kielen ja sen rekistereiden sekä kielialueen kulttuurin tuntemusta.

Lähettelin kustantamoille ehdotuksia löytämistäni mielestäni potentiaalisista käännettävistä teoksista siinä toivossa, että joku niistä herättäisi mielenkiinnon ja voisi antaa minulle mahdollisuuden – joukossa mm. nyttemmin oman kustantamoni timantiksi nousseen Simone Buchholzin tuotanto. Ehdotukseni jäivät kuitenkin vaille vastakaikua. Kun sitten huomasin, että on olemassa suomentajia, jotka itse kustantavat omia suomennoksiaan, aloin pohtia, mahtaisinko siihen pystyä minäkin. Paperiporo-kustantamon Mirja Hovilalta sain kullanarvoisia vinkkejä ja tsemppausta, enkä voinut jättää tätä polkua tutkimatta.

Juuri Mirja ehdotti minulle jo mainitun Veit Heinichenin tuotantoa. Olin päättänyt aloittaa dekkareilla, koska arvelin selkeän kohderyhmän edesauttavan markkinointia. Arvelin myös, ettei Simone Buchholzin kaltaisen ajankohtaisen menestyskirjailijan oikeuksia ehkä haluttaisi myydä kokemattomalle wannabe-kustantajalle, joten päätin ensin hakea uskottavuutta kirjailijalla, jonka tuotanto olisi jo vähän vanhempaa. Wannabe-kustantajan yhteydenottoihin ei tosin Heinicheninkään kustantaja vastannut, ja asiat alkoivat edetä vasta, kun otin yhteyttä kirjailijaan itseensä. Kustantamosta sanottiin sittemmin sähköpostini hukkuneen viestien tulvaan.

Sitten alkoikin tapahtua melko nopeasti. Rekisteröin Kustantamo Huipun käännös- ja kielipalveluita tarjoavan Genau-yritykseni aputoiminimeksi, ja julkaisin Veit Heinichenin Kullekin suo kuolemansa -dekkarin joulukuussa 2018. Jo ennen Heinichenin dekkarin ilmestymistä sain ostettua Simone Buchholzin Chastity Riley -sarjan ensimmäisen osan käännösoikeudet, mikä kävikin lopulta mutkattomasti. Buchholzin Revolverisydän ilmestyi keväällä 2019, sarjan toinen suomennos Krokotiiliyö syksyllä 2019, ja samana syksynä Simone Buchholz esiintyi myös Helsingin kirjamessuilla, mikä tuli mahdolliseksi yhteistyössä Goethe-Institutin ja Helsingin saksalaisen kirjaston kanssa. Osallistuin Helsingin kirjamessuille pienellä pöytäpaikalla messuhallin laitamilla, ja noiden messujen myynti on euroissa laskettuna edelleen kustantamoni toistaiseksi paras messumyynti. Kirjavalikoiman kasvattaminen ei siis ole parantanut messujen kannattavuutta, vaikka niin kuvittelin. Tunnettuus lisääntyy etanavauhtia. Lupaavalta tuntuneen alun jälkeen ala on näyttänyt realiteettinsa, ja oma työmäärä on kasvanut – paitsi valikoiman laajentamisen myötä myös siksi, että olen säästösyistä ottanut monta työvaihetta omille harteilleni.

Alkuteoksesta suomenkieliseksi kirjaksi
Käännöskirjan julkaisuprosessi lähtee aina liikkeelle oikeuksien sopimisesta, mikä tapahtuu yleensä kirjallisuusagentin välityksellä. Omalla kohdallani nämä neuvottelut ovat yleensä sujuneet mutkattomasti ja varsin nopeaan tahtiin. Vaikka kirjailijani ovat kaikki menestyneitä ja palkittuja, ei minun ole tarvinnut käydä kilpailua oikeuksista, ja tarjoukseni kirjailijan rojaltien ennakkomaksusta on jokaisen kirjan kohdalla hyväksytty. Tärkeimpiä sopimuksessa määriteltäviä asioita ovat rojaltiprosentti (painetun kirjan kohdalla osuus kirjan verottomasta suositushinnasta, sähkökirjojen kohdalla osuus nettomyynnistä), ajankohta, johon mennessä käännös on julkaistava, sekä se, kuinka monta vuotta käännöstä on ilman jatkosopimusta lupa myydä (yleensä 5−8 vuotta).

Kun käännössopimus on plakkarissa, sovin kansityöstä ja aikataulusta kansigraafikon kanssa. Muita ulkopuolisilta tilaamiani palveluita ovat kustannustoimitus ja vedoksen oikoluku sekä tietysti painatus. Minulla oli alkujaan kunnianhimoinen tavoite painattaa kirjat Suomessa, mutta tämä osoittautui valitettavasti aivan liian kalliiksi, ja olen ensimmäisten neljän kirjan jälkeen käyttänyt liettualaista painotaloa. Sisäsivujen taiton – jonka senkin alkuun ulkoistin – olen opetellut tekemään itse. Tämä on työvaihe, josta itse asiassa pidän kovasti, sillä taittamisen ohessa käännöstä voi vielä muokata. Omaa tekstiäänhän lukee ihan uusin silmin, kun se on taitettu sivuille lopulliseen formaattiinsa. 

Kirjasta täytyy tietysti kirjoittaa esittely kustantamon nettisivuille (uuden kirjailijan kyseessä ollessa myös hänen esittelynsä) ja verkkokauppoja varten Kirjavälityksen tietokantaan. Viimeistään tässä yhteydessä on hankittava oikeudet myös kirjailijan markkinointikuvien käyttöön. Laadin ja lähetän tiedotteet myös medialle, kirjakaupoille sekä kirjastoille. Kirjan tulee olla painovalmis reilua kuukautta ennen sen ilmestymistä. Minulla ei ole varastointisopimusta minkään tukkuliikkeen kanssa, joten kirjalava toimitetaan minulle kotiin, ja vastaan itse kirjojen säilyttämisestä ja postittamisesta jälleenmyyjille. Kirjalaatikot ovatkin tätä nykyä olennainen osa kotini sisustusta. 

Taloudellisia realiteetteja ja markkinointia
Kahden viime vuoden aikana julkaisemieni kuuden romaanin painettujen kirjojen myynti on tähän mennessä ollut keskimäärin noin 230 kappaletta. Saan välikäsien kautta (kuten valtaosa myynnistä tapahtuu) myydystä normaalihintaisesta painetusta kirjasta kirjailijan rojaltin jälkeen verottomana noin 10−12 euroa. Sillä ei vielä kirjan tekemisen kustannuksia kateta, mutta apuna ovat olleet käännöstuet, joita onnekseni olen saanut ensimmäistä lukuun ottamatta jokaiselle kirjalle Goethe-Institutilta, FILI:ltä ja/tai Itävallan kulttuuriministeriöltä. Käännöstuet eivät ole työskentelyapurahoja, vaan ne maksetaan aina jälkikäteen, kirjan jo ilmestyttyä.

Olen julkaissut kaikki kirjat myös e-kirjoina (jotka konvertoin itse), ja kuudesta kirjasta olen tuottanut myös äänikirjan. Ensimmäisten kirjojen äänikirjaoikeudet myin aikanaan eteenpäin Saga Egmontille, koska suurimmat lukuaikapalvelut eivät vielä tuolloin olleet kiinnostuneita ottamaan Huipun kirjoja valikoimiinsa, eikä äänikirjan tuottaminen itse ilman suurimpia jakeluväyliä olisi tietenkään ollut mielekästä. Äänikirjatuotannossa tukenani on ollut saavutettavuuskirjasto Celia, jonka kanssa yhteistyössä kaikki Huippu-äänikirjat on toteutettu. Ihan itsestään ja pelkällä rahalla ei äänikirjakaan synny: lukijalle on tehtävä ohjeistus vieraskielisten sanojen ääntämisohjeineen, mikä on ehkä yllättävänkin haastava ja aikaa vievä työvaihe. Kuudesta Huippu-äänikirjasta vielä yhdenkään tuotto ei ole riittänyt kattamaan kustannuksia, mutta uskon pääseväni ensimmäisten kanssa omilleni vielä tämän vuoden aikana. Sähköisten kirjojen myyntiin pätee sama kuin painettuihin kirjoihin: kirjastot ovat pienkustantajan pelastaja, sillä yksin lukuaikapalveluiden tuotolla ei äänikirjan tuotantokustannuksia pysty kuittaamaan.

Kustantamoni on nyt ollut pystyssä reilut neljä vuotta, ja olen julkaissut yhteensä 12 suomennosta viideltä eri kirjailijalta. Tämän olen siis tehnyt varsinaisen elinkeinoni eli asiatekstikäännösten ohella – lukuun ottamatta korona-aikaa. Pandemian katkaistua ensimmäisenä koronavuonna käännöstoimeksiantojen virran hetkeksi käytännössä kokonaan oli pelastus, että omat suomennosprojektit tarjosivat mielekästä tekemistä. Sain kustantamolle Taikelta pari korona-apurahaakin. Nyttemmin tilanteen normalisoiduttua olen kuitenkin joutunut toteamaan, ettei kolmen romaanisuomennoksen vuosivauhtia ole ilman projekti- ja työskentelyapurahoja (joita olen kyllä hakenut) eli käytännössä ”oikeiden” töiden ohella mahdollista jatkaa, jos (kun) tavoitteena on laadukas lopputulos, jos (kun) kustantamon pyörittämistä ei jää itselle työpalkkaa ja jos (kun) haluaa vapaa-aikanaan tehdä jotain muutakin kuin istua näppäimistön ääressä. 

Kirjat eivät myy itse itseään, vaan myynnin edistämiseen tarvitaan näkyvyyttä. Suurilla kirjamessuilla konkretisoituu, miten valtavasta massasta täytyisi pystyä erottumaan suuren yleisön tavoittamiseksi –tehtävä tuntuu ilman lihavaa budjettia ja rautaista markkinointiosaamista ihan mahdottomalta. Kustantamo Huipulla on oma tili Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä. Näkyvyyden ja tunnettuuden lisäämiseksi olen jakanut kirjojen arvostelukappaleita kirjabloggareille ja Instagramin ”kirjagrammaajille”, ja he ovatkin pienkustantajalle korvaamattomia uusien lukijoiden houkuttelijoita. Suurin osa kirjallisuuden kuluttajista ei kuitenkaan seuraa sosiaalisen median kirjallisuusryhmiä ja -tilejä, ja siksipä pienkustantajalle todellinen lottovoitto on kirja-arvio valtamediassa. Jokainen pienkustantaja unelmoi positiivisesta arviosta Helsingin Sanomissa tai jossakin naistenlehdessä – vaikkei tämäkään välttämättä vie pienkustantajan kirjoja kirjakauppojen myymälävalikoimaan. Kunniamaininnan annan Rosebud-kirjakaupalle sekä Akateemiselle kirjakaupalle, jotka ovat ottaneet myymälöihinsä myös Huippu-kirjat. Tampereen Akateemisessa on Kustantamo Huipulla – kuten muillakin lähiseudun pienkustantajilla – peräti oma hylly. 

Kirjamarkkinat pyörivät omalla vauhdillaan, ja koska näin pieni toimija ei isojen konsernien hallitsemaan koneistoon pysty vaikuttamaan, olen opetellut ajattelemaan, ettei asialla kannata liiaksi vaivata päätään. Minulla on ollut onni saada joillekin kirjoille myös tuota himoittua valtamedianäkyvyyttä, ja pidän sitä osoituksena siitä, että kustannusohjelmaani pidetään kiinnostavana ja merkityksellisenä. Samaa uskoa ovat ylläpitäneet myös lukijat, jotka ovat eri tapahtumissa halunneet tulla henkilökohtaisesti kiittämään minua siitä, mitä teen. Alkuperäinen motiivini kustantamon perustamiseen on kuitenkin tavallaan poistunut, sillä äänikirjamarkkinoiden kasvu on tuonut alalle uusia kustantajia, ja saan tällä hetkellä suomentaa saksankielistä kaunokirjallisuutta kahdellekin eri äänikirjakustantajalle. Aion toki jatkossakin resurssieni mukaan ja parhaani tehden suomentaa ja julkaista valitsemiani korkeatasoisia romaaneita, mutta julkaisutiheys tulee olemaan tähänastista harvempi. Pienen kustantamon pyörittämiseen on parasta suhtautua sellaisena toimintana kuin se käytännössä onkin (ainakin minulle) – harrastuksena, johon kyllä halutessaan saa uppoamaan aikaa ja rahaa rajattomasti. Harrastushan saa olla vähän hullukin.

ANNE KILPI

Kääntäjä, kustantaja, FM

Anne Kilpi on ylöjärveläinen kääntäjä ja kustantaja, joka kääntää kirjallisuutta sekä eri alojen asiatekstejä saksasta ja englannista suomeksi. Hän valmistui Tampereen yliopistosta alun perin aineenopettajaksi pääaineenaan suomen kieli ja sivuaineinaan kotimainen kirjallisuus, germaaninen filologia ja tiedotusoppi. Työskenneltyään kymmenen vuotta suomi toisena kielenä -opettajana hän täydensi aiempaa tutkintoaan käännöstieteen maisteriopinnoilla ja ryhtyi käännösyrittäjäksi. Kustantajana Anne haluaa tuoda saksankielisen nykykirjallisuuden helmiä myös suomalaisten lukijoiden ulottuville.

Lisätietoja kustantamosta ja sen julkaisuohjelmasta:
Kustantamo Huipun internetsivut
Instagram-sivu

• Facebook
• X

Artikkeli Harrastuksena suomentaminen ja kustantaminen julkaistiin ensimmäisen kerran Kääntäjämestarin kirja.