Näkyvyyttä tarjolla

Seppo Raudaskoski, suomentaja

Vuoden 2023 alusta lukien WSOY on pannut kääntäjän nimen kanteen kaikissa julkaisemissaan suomennetun kaunokirjallisuuden teoksissa. Muutos oli hätkähdyttävä jo siksikin, että kääntäjät itse eivät olleet ajaneet asiaa mitenkään voimaperäisesti, mutta se oli yhtä kaikki tervetullut.

Luultavasti jokainen kirjallisuuden suomentaja on kohdannut urallaan tilanteita, joissa hänen kääntämänsä kirja on esitelty julkisuudessa perinpohjaisesti – on mainittu kirjailija, kustantamo, julkaisemisvuosi ja kansikuvan tekijä, kenties jopa siteerattu laajasti suomennosta – mutta mainitsematta on jäänyt, kuka käännöskirjan on kääntänyt. Hämmentävää kyllä kirjoista ammatikseenkin kirjoittavilla on usein tapana pitää suomennettuja teoksia käsitellessään huomionarvoisena melkein mitä tahansa muuta mutta ei niiden suomentajia. Valtakunnanlehti Helsingin Sanomain kulttuuritoimitus on ollut tässä asiassa vuosien mittaan pahimpia terroristeja.

Tähän kummalliseen ilmiöön lienee monia syitä. Maallikkojen on varmasti vaikea ymmärtää sitä, mistä käännösprosessissa on kysymys: suomennokseen ei jää yhtäkään alkutekstin sanaa, vaan suomentaja joutuu valitsemaan niistä ihan jokaisen ja panemaan ne haluamaansa järjestykseen. Kirjallisuuden kääntäjä on tottunut lukemaan käännösarvioita, joissa kriitikko tai kirjabloggaaja ihastelee kirjailijan ”sujuvaa”, ”rikasta” tai peräti ”kuulasta” kieltä tajuamatta, että hänellä ei ole käännöksen perusteella mitään edellytyksiä arvioida kirjailijan tyylillistä taituruutta, ei varsinkaan kirjailijan taitoja suomen kielen käyttäjänä.

Kustantamoissakin on ollut ehkä taipumusta pikemminkin häivyttää kuin korostaa kääntäjän roolia, koska on pidetty selvänä sitä, että kirjailijan nimi myy, ei kääntäjän. Tästä on joitakin hyvin harvoja poikkeuksia, etenkin genrekirjallisuuden parissa, mutta yleisesti ottaen tuntuu, että kustantamot eivät ole katsoneet etunsa mukaiseksi nostaa esiin niitä tärkeitä välikäsiä, joita niiden myymissä teoksissa on, koska siitä voisi syntyä vaikutelma, että teokset eivät ole ”aitoja asioita”. Haluttomuus mainostaa kääntäjän nimellä on koskenut jopa sellaisia ilmiselviä avopaikkoja kuin kääntäjäpalkintoja – koskaan en ole nähnyt kirjakaupan tai kustantamon markkinoivan käännöskirjaa esimerkiksi ”Agricola-voittajana”.

Suomentajan nimestä myyntivaltti?

Nyt siis kuitenkin kääntäjää nostetaan näkyville; WSOY:n lisäksi eräät muutkin kustantamot ovat ruvenneet painamaan suomentajan nimen kanteen, ja pienkustantamoissa tapa on yleistynyt jo aikaisemmin. Tämän myötä lukijoille annetaan ainakin parempi mahdollisuus muodostaa realistinen suhde siihen, mitä suomentaminen on, ja kenties jopa ottaa suomentajan nimi huomioon ostopäätöksissään. Tyypillistä kirjallisuuden kääntäjän käytöstä on aina ollut painella ensimmäiseksi nimiölehdelle katsomaan, kuka kirjan on kääntänyt, ja rakentaa mielessään listaa niistä suomentajista, joiden töitä ainakin kannattaa lukea. Ehkäpä jatkossa syntyy myös sellainen lukijakunnan osa, joka ymmärtää, että jotkin nimet kannessa voivat olla laadun takeita ja että syy kirjailijan tuotannon ”epätasaisuuteen” voi olla suomentajan vaihtelu.

Vähintäänkin suomentajan täydellinen sivuuttaminen vaikeutuu huomattavasti, kun lukija altistuu hänen nimelleen aina kirjaan tarttuessaan. Minun nimeni oli ensimmäistä kertaa kannessa tänä keväänä, ja kirjaa käsittelevissä satunnaisissa nettikommenteissakin on mainittu suomentaja poikkeuksetta, mikä tuntuu selvältä muutokselta aikaisempaan. Toivoa siis sopii, että käytäntö muuttuu alalla vähitellen normiksi.

Toimittamisen tärkeys

Mutta kun kääntäjien nimet alkavat komeilla kansissa, vaarana on siirtyminen harhasta toiseen: siihen, että hyvä suomennos on kokonaan suomentajan ansiota. Kirjalla on myös kustannustoimittaja, ja kustannustoimittaja on äärimmäisen tärkeä henkilö lopputuloksen kannalta, onpa kyse sitten alkuperäis- tai käännösteoksesta. Ihannetilanteessa suomennos on saumatonta yhteistyötä, jossa kääntäjä ja toimittaja tuovat teokseen parhaat puolensa ja luovat yhdessä tekstiä, jonka tasoista kääntäjä ei ikinä kykenisi tuottamaan omin päin. Puhumattakaan siitä, että toimittajan yleissivistys tulee usein hätiin, kun tietämätön kääntäjäpolo on tekemässä tuskallista virhettä.

Toki kustannustoimittajat ovat suomentajan uran kannalta tärkeitä ihmisiä laajemminkin, sillä taitavan ja kokeneen toimittajan kommentit ovat kirjallisuuden kääntäjälle melkeinpä ainoa tapa kehittyä ammatissaan. (Ja ammattitaidon karttumiseen kuuluu sekin, että suomentaja ei pahoita mieltään käsikirjoituksen sivusta, jonka toimittaja on pommittanut täyteen kommentteja ja korjausehdotuksia, vaan on päinvastoin niistä kiitollinen.) Kääntäjät ovat oppineet arvostamaan hyviä ammattitoimittajia entistä enemmän viime vuosina, kun toimittamista on alettu tehdä yhä useammin sivutyönä.

Alalla kuuleekin usein sanottavan, että siinä missä kääntäjien nimet pitää saada kanteen, kustannustoimittajien nimet pitää saada nimiölehdelle kääntäjien vanhalle paikalle. Toki kaikki toimittajat eivät välttämättä kaipaa näkyvyyttä – ja toisinaan he eivät ehkä halua yhdistää nimeään törttöilevään suomentajaan – mutta joka tapauksessa heidän mainitsemisensa antaisi lukijalle vihdoin kattavan käsityksen siitä, ketkä kaikki ovat rakentaneet kirjan hänen luettavakseen. 

Artikkelin pääkuvassa kirjoittajan suomentama Alice Winnin teos In memoriam (WSOY 2023). Suomennoksen toimitti Alice Martin. Kannen kuvat: IStock, graafinen suunnittelu: Anna Makkonen.