Valitse sivu

Toiminnan organisointi

Ammattimaista kielipalvelutoimintaa harjoittavan on järjestettävä toimintansa niin, että työprosessi etenee sujuvasti ja tarjottu palvelu tai tuote voidaan toimittaa ajallaan laadukkaasti ja kannattavasti. Näiden tavoitteiden toteutuminen edellyttää myös työhön sopivaa tilaa ja välineitä.

Kun menet esimerkiksi kampaajalle, sinulla on tiettyjä ennakko-odotuksia palvelulta: Odotat, että kampaajalla on työ- tai liiketila, tuoli, peili, hiustenpesupaikka, sakset, muotoilutarvikkeet sekä maksukorttipääte, josta saat kuitin erittelyineen. Odotat myös, että välineet ja tilat ovat ajan tasalla ja tarkoituksenmukaisia (esim. sakset pidetään puhtaina ja hygieenisinä). Lisäksi on suotavaa, että kampaaja kehittää jatkuvasti osaamistaan käymällä kursseilla ja koulutuksissa sekä seuraa alan trendejä. 

Samalla tavalla sinun asiakkaillasi on odotuksia tarjoamastasi palvelusta. Ammattimaisen toiminnan täytyy sujua siten, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä tulokseen ja että toiminta on kannattavaa. Tällöin syntyvä tuote vastaa asiakkaan tarpeita ja toiveita sekä on asiakkaan käytettävissä (työn toteutuksessa on käytetty esimerkiksi asiakkaan ohjelmistojen kanssa yhteensopivia ohjelmistoja). Asiakas myös odottaa, että osaat laskuttaa ja hoidat yrittäjän maksut lakien ja säädösten mukaan.