Anni-Kaisa Leminen, rekisteröity oikeustulkki, väitöskirjatutkija
Artikkelimme Etninen moninaisuus ja eriarvoisuus asioimistulkkien työssä julkaistiin Työelämän tutkimus -lehdessä aiemmin tänä vuonna. Artikkelin aineisto on osa vuonna 2018 tekemäämme laajaa kyselyä, jolla kartoitettiin tulkkien työoloja ja -tyytyväisyyttä. Tätä osatutkimusta varten tarkastelimme tulkkien arvostuksen ja toisaalta eriarvoisen kohtelun kokemuksia työkentällä. Kyselyyn vastasi yhteensä 134 asioimistulkkina toimivaa puhuttujen ja viittomakielten tulkkia. Artikkelissamme pureudumme nimenomaan puhuttujen kielten tulkkien (N = 125) vastauksiin.
Noin puolet vastanneista oli suomen- tai ruotsinkielisiä (49 % vastanneista) ja puolet muista kielitaustoista tulevia (’muunkieliset’, 51 % vastanneista). Tulkkien taustat ja esimerkiksi aiempi työkokemus vaihtelevat erittäin paljon, erityisesti kömpelöhkösti nimeämämme muunkielisten vastaajien ryhmän kohdalla. Vaikka vastaajajoukko on kaiken kaikkiaan melko pieni siihen nähden, että arvioiden mukaan Suomessa toimii osa- ja kokoaikaisesti noin tuhatkunta asioimistulkkia, vastausten kirjo kuvastaa siis hyvin kentän tilannetta.
Lähes kolmanneksella kaikista vastaajista on pitkä työkokemus tulkkina toimimisesta (yli 11 vuotta), joka toinen vastaajista oli työskennellyt 3–10 vuotta ja vain joka kuudes ilmoitti työskennelleensä tulkkina alle kaksi vuotta. Vertailtavien vastaajaryhmien välillä oli selkeä ero siinä, että suomen- ja ruotsinkieliset tulkit työskentelevät muunkielisiä harvemmin päätoimisesti tulkkeina; vain 38 % suomen- ja ruotsinkielisistä ja jopa 58 % muunkielisistä ilmoitti saavansa yli 60 % tuloistaan tulkkauksesta. Suurempi osa muunkielisistä tulkeista on siis taloudellisesti riippuvaisempia tulkkaustyöstään.
Osalla vastaajista ei ole lainkaan asioimistulkkaukseen liittyvää koulutusta, osa on suorittanut asioimistulkkauksen näyttötutkinnon ja/tai tutkintoon valmentavan koulutuksen, muutamilla tulkeilla on ylempi korkeakoulututkinto kääntämisen ja tulkkauksen alalta (tarkemmat koulutuksen taustatiedot vastaajista löytyy artikkelin taulukosta 1). Karkeasti aineistosta voidaan todeta, että näyttötutkinto ja siihen valmentava koulutus on muunkielisille tulkeille tavanomaisempi koulutuspolku.
Tyytyväisyys työhön asioimistulkkina
Yleisesti ottaen vastaajat ovat tyytyväisiä työhönsä asioimistulkkina, eikä tässä ollut vastaajaryhmien välillä eroa. Eroja kuitenkin näkyy, kun vastaajilta kysyttiin tarkemmin heidän tyytyväisyydestään työn eri osa-alueisiin. Suomen- ja ruotsinkieliset tulkit ilmoittivat selvästi enemmän tyytymättömyyttä ammattitaidon arvostukseen, kun taas muunkieliset ovat tyytymättömämpiä sekä tulkkien välisiin että tulkkien ja esihenkilöiden välisiin suhteisiin. Tulkeilta kysyttiin myös, ovatko he kokeneet perusteetonta epäilyä ammatti- ja kielitaitoaan kohtaan. Noin joka toinen suomen- tai ruotsinkielinen ja noin joka kolmas muunkielinen tulkki kertoi kokeneensa tällaista epäilyä. Tulokset herättävät jatkokysymyksiä ja toivommekin pääsevämme myöhemmin myös haastatteluiden avulla selvittämään millaisissa tilanteissa nämä mainitut haasteet tulevat vastaan.
Ymmärrettävästi tulkit (kieliryhmästä riippumatta) nostavat esiin epäkohtana sen, että heillä ei ole vaikutusmahdollisuuksia työpaikallaan – suurin osa toimii freelancereina ja varsinainen työyhteisöön kuulumisen kokemus jää usein kaukaiseksi haaveeksi. Vaikka tulkit olisivat jonkin tulkkitoimiston listoilla, ei toimeksiantoja välittävä yritys välttämättä tarjoa esimerkiksi työnohjausta tai tilaisuuksia tavata muita tulkkeja tai toimiston muuta henkilöstöä. Työn keikkaluonteisuuden takia tulkit eivät myöskään kiinnity niihin viranomaisiin tai asiakkaisiin, joiden kanssa toimeksiantojen yhteydessä ollaan tekemisissä. Asioimistulkit toimivat yhteistyössä monien muiden asiantuntijoiden rinnalla (viranomaisedustajat), mutta pääsääntöisesti tulkkien asema nähdään ja koetaan muita asiantuntijoita heikommaksi.
Tuen, yhteisöllisyyden ja ohjauksen kaipuusta nousee vahva tahto
Yhteisön kaipuu kuuluu usein myös keskusteluissa kentällä ja kentän laidoilla; tulkkien kokemus omasta toimijuudesta ja mahdollisuuksista työolojen parantamiseksi ovat jo pitkään olleet kipukohtia. Vuoden 2021 marraskuussa saatiinkin hyvä esimerkki siitä, mihin tulkkien yhteinen tahtotila ja yhteistyö parhaimmillaan voi johtaa, kun Tulkkilaki Nyt -liike kutsui koolle mielenilmauksen eduskuntatalolle ja koko maan tulkit kutsuttiin mahdollisuuksiensa mukaan osallistumaan työnseisaukseen.
Ala on vinossa, koska ammattilaiset, jotka rakastaisivat tulkkausta työn sisällön vuoksi, eivät jää ammattiin, koska se ei ole taloudellisesti kannattavaa eikä työn järjestämiseen liittyvien ongelmien takia tekijän kannalta kestävää. Kuten vastauksistakin käy ilmi, tulkit ovat tyytyväisiä mm. työn monipuolisuuteen, jatkuvan oppimisen mahdollisuuksiin sekä vaihteleviin tehtäviin. Kuitenkin suomen- tai ruotsinkielisistä tulkeista joka toinen ja muunkielisistäkin joka viides ilmoitti etsivänsä kyselyn hetkellä muita töitä.
Koska asioimistulkin ammattinimike ei ole suojattu eikä lainsäädäntö velvoita viranomaisia käyttämään vain päteviä tulkkeja, valitettavan usein mediassa leviää klikkiotsikkouutisia tapauksista, joissa tulkin tehtävään on palkattu kielitaidoltaan ja/tai ammattieettiseltä osaamiseltaan täysin epäpätevä henkilö. Tutkimuksemme avovastauksissa nousee esiin ammattitulkkien ymmärrettävä harmi siitä, että tällaiset uutiset saavat koko alan huonoon valoon. Luottamus tulkatun vuorovaikutuksen onnistumiseen heikkenee, koska tulkkaus ja tulkit nähdään, milloin mistäkin syystä, ongelmallisina. Uutisoinneissa tuodaan harvoin esiin sitä kaikkea, joka on johtanut joko valmistautumattoman ammattitulkin tai täysin osaamattoman ’tulkin’ käyttöön: kiire, tulkkauksen organisoinnin ongelmat, viranomaisten osaamattomuus ja yhteistyön ongelmat – nämä puolestaan nousevat esiin, kun kysytään tulkeilta itseltään alan haasteista. Kyselyn tekemisestä on vierähtänyt jo neljä vuotta, mutta alan tilanne ei ole muuttunut ainakaan merkittävästi paremmaksi.
Kiristyvistä työolosuhteista huolimatta tulkit kouluttautuvat, perehtyvät ja valmistautuvat toimeksiantoihin ja syventävät asiantuntijuuttaan monipuolisesti. Tämä panos jää kuitenkin jossain määrin pimentoon, eikä asioimistulkkausta tunnisteta asiantuntijatyöksi. Näen tässä mahdollisuuden parempaan; meidän – tulkkien, kouluttajien ja tutkijoiden – yhteinen velvollisuus on nostaa asioimistulkkauksen arvostusta paremmalle tasolle. Koska me ymmärrämme, mitä onnistunut tulkkaus tekijältään vaatii ja että tulkkaus on tärkeää ja arvokasta työtä, ehkä me voisimme kertoa sen niille, joiden toivomme ja odotamme ymmärtävän sen myös.
Tutustu tutkimukseen kokonaisuudessaan:
Vuori, Jaana; Hokkanen, Sari; Choroszewicz, Marta & Leminen, Anni-Kaisa: Etninen moninaisuus ja eriarvoisuus asioimistulkkien työssä
Anni-Kaisa Leminen
Oikeustulkki, väitöskirjatutkija, opettaja
Anni-Kaisa Leminen on englannin kielen rekisteröity oikeustulkki (ROT), väitöskirjatutkija ja amis-ope, jonka yksi jalka on tulkkauksen ja tutkimuksen kentällä, toinen opetustyössä ja molemmat samaan aikaan tukevasti jättiläisten hartioilla. Tutkimusintressejä ovat tulkkien työhyvinvointi, eettinen stressi, sujuva vuorovaikutus ja yhteistyö.