Harrastuksena suomentaminen ja kustantaminen

Anne Kilpi, kääntäjä, kustantaja, FM

Saksalaiskirjailija Veit Heinichen esitteli minut syksyllä 2019 Suomen-vierailullaan dekkari-illan yleisölle suunnilleen seuraavasti: ”Maailmassa on olemassa vielä yksi minuakin hullumpi ihminen. Hän on kustantajani Anne Kilpi.” Heinichen itsekin entisenä kustantajana viittasi hulluudella tietenkin pienkustantajan asemaan kirjallisuusmarkkinoilla sekä siihen, miten tähän puuhaan ryhtymistä ei voi oikein mitenkään järkisyin perustella. Tuolloin, vasta vuoden kustantajana toimineena ja tulevaisuuteen idealistisen toiveikkaana suhtautuvana, sutkautus lähinnä huvitti. Nyt voin auliisti myöntää hulluuden. Mutta miksi tähän sitten piti ruveta?

Kun vuonna 2014, työskenneltyäni kymmenen vuotta opettajana ja täydennettyäni aiempaa tutkintoa käännöstieteen opinnoilla, jätin opettajanvirkani ja siirryin käännösyrittäjäksi, oli haaveissani saada kääntää nimenomaan kaunokirjallisuutta − vaikka tiesinkin, että työllistyminen saksasta suomentavana olisi haasteellista. Lähetin kustantamoille käännösnäytteitä ja sain kuin sainkin Tammelta toimeksiannon. Ensimmäinen suomennokseni, Nicolas Barreaun viihderomaani Meillä on aina Pariisi, ilmestyi vuonna 2015. Saksankielisen kaunokirjallisuuden suomennosten määrä oli kuitenkin laskenut 1980-luvun lukemista häpeällisen alhaiseksi (2000-luvulla on alimmillaan ilmestynyt Kansalliskirjaston tietokannan mukaan vain kymmenen saksasta suomennettua aikuisten romaania vuodessa), ja oli selvää, ettei työtä olisi tarjolla ainakaan säännöllisesti. Kustannustoimittajani kysyikin, enkö voisi suomentaa englannista, mutta siihen en kokenut taitojeni riittävän. Kaunokirjallisuuden suomentaminen vaatii syvällistä kielen ja sen rekistereiden sekä kielialueen kulttuurin tuntemusta.

Lähettelin kustantamoille ehdotuksia löytämistäni mielestäni potentiaalisista käännettävistä teoksista siinä toivossa, että joku niistä herättäisi mielenkiinnon ja voisi antaa minulle mahdollisuuden – joukossa mm. nyttemmin oman kustantamoni timantiksi nousseen Simone Buchholzin tuotanto. Ehdotukseni jäivät kuitenkin vaille vastakaikua. Kun sitten huomasin, että on olemassa suomentajia, jotka itse kustantavat omia suomennoksiaan, aloin pohtia, mahtaisinko siihen pystyä minäkin. Paperiporo-kustantamon Mirja Hovilalta sain kullanarvoisia vinkkejä ja tsemppausta, enkä voinut jättää tätä polkua tutkimatta.

Juuri Mirja ehdotti minulle jo mainitun Veit Heinichenin tuotantoa. Olin päättänyt aloittaa dekkareilla, koska arvelin selkeän kohderyhmän edesauttavan markkinointia. Arvelin myös, ettei Simone Buchholzin kaltaisen ajankohtaisen menestyskirjailijan oikeuksia ehkä haluttaisi myydä kokemattomalle wannabe-kustantajalle, joten päätin ensin hakea uskottavuutta kirjailijalla, jonka tuotanto olisi jo vähän vanhempaa. Wannabe-kustantajan yhteydenottoihin ei tosin Heinicheninkään kustantaja vastannut, ja asiat alkoivat edetä vasta, kun otin yhteyttä kirjailijaan itseensä. Kustantamosta sanottiin sittemmin sähköpostini hukkuneen viestien tulvaan.

Sitten alkoikin tapahtua melko nopeasti. Rekisteröin Kustantamo Huipun käännös- ja kielipalveluita tarjoavan Genau-yritykseni aputoiminimeksi, ja julkaisin Veit Heinichenin Kullekin suo kuolemansa -dekkarin joulukuussa 2018. Jo ennen Heinichenin dekkarin ilmestymistä sain ostettua Simone Buchholzin Chastity Riley -sarjan ensimmäisen osan käännösoikeudet, mikä kävikin lopulta mutkattomasti. Buchholzin Revolverisydän ilmestyi keväällä 2019, sarjan toinen suomennos Krokotiiliyö syksyllä 2019, ja samana syksynä Simone Buchholz esiintyi myös Helsingin kirjamessuilla, mikä tuli mahdolliseksi yhteistyössä Goethe-Institutin ja Helsingin saksalaisen kirjaston kanssa. Osallistuin Helsingin kirjamessuille pienellä pöytäpaikalla messuhallin laitamilla, ja noiden messujen myynti on euroissa laskettuna edelleen kustantamoni toistaiseksi paras messumyynti. Kirjavalikoiman kasvattaminen ei siis ole parantanut messujen kannattavuutta, vaikka niin kuvittelin. Tunnettuus lisääntyy etanavauhtia. Lupaavalta tuntuneen alun jälkeen ala on näyttänyt realiteettinsa, ja oma työmäärä on kasvanut – paitsi valikoiman laajentamisen myötä myös siksi, että olen säästösyistä ottanut monta työvaihetta omille harteilleni.

Alkuteoksesta suomenkieliseksi kirjaksi
Käännöskirjan julkaisuprosessi lähtee aina liikkeelle oikeuksien sopimisesta, mikä tapahtuu yleensä kirjallisuusagentin välityksellä. Omalla kohdallani nämä neuvottelut ovat yleensä sujuneet mutkattomasti ja varsin nopeaan tahtiin. Vaikka kirjailijani ovat kaikki menestyneitä ja palkittuja, ei minun ole tarvinnut käydä kilpailua oikeuksista, ja tarjoukseni kirjailijan rojaltien ennakkomaksusta on jokaisen kirjan kohdalla hyväksytty. Tärkeimpiä sopimuksessa määriteltäviä asioita ovat rojaltiprosentti (painetun kirjan kohdalla osuus kirjan verottomasta suositushinnasta, sähkökirjojen kohdalla osuus nettomyynnistä), ajankohta, johon mennessä käännös on julkaistava, sekä se, kuinka monta vuotta käännöstä on ilman jatkosopimusta lupa myydä (yleensä 5−8 vuotta).

Kun käännössopimus on plakkarissa, sovin kansityöstä ja aikataulusta kansigraafikon kanssa. Muita ulkopuolisilta tilaamiani palveluita ovat kustannustoimitus ja vedoksen oikoluku sekä tietysti painatus. Minulla oli alkujaan kunnianhimoinen tavoite painattaa kirjat Suomessa, mutta tämä osoittautui valitettavasti aivan liian kalliiksi, ja olen ensimmäisten neljän kirjan jälkeen käyttänyt liettualaista painotaloa. Sisäsivujen taiton – jonka senkin alkuun ulkoistin – olen opetellut tekemään itse. Tämä on työvaihe, josta itse asiassa pidän kovasti, sillä taittamisen ohessa käännöstä voi vielä muokata. Omaa tekstiäänhän lukee ihan uusin silmin, kun se on taitettu sivuille lopulliseen formaattiinsa. 

Kirjasta täytyy tietysti kirjoittaa esittely kustantamon nettisivuille (uuden kirjailijan kyseessä ollessa myös hänen esittelynsä) ja verkkokauppoja varten Kirjavälityksen tietokantaan. Viimeistään tässä yhteydessä on hankittava oikeudet myös kirjailijan markkinointikuvien käyttöön. Laadin ja lähetän tiedotteet myös medialle, kirjakaupoille sekä kirjastoille. Kirjan tulee olla painovalmis reilua kuukautta ennen sen ilmestymistä. Minulla ei ole varastointisopimusta minkään tukkuliikkeen kanssa, joten kirjalava toimitetaan minulle kotiin, ja vastaan itse kirjojen säilyttämisestä ja postittamisesta jälleenmyyjille. Kirjalaatikot ovatkin tätä nykyä olennainen osa kotini sisustusta. 

Taloudellisia realiteetteja ja markkinointia
Kahden viime vuoden aikana julkaisemieni kuuden romaanin painettujen kirjojen myynti on tähän mennessä ollut keskimäärin noin 230 kappaletta. Saan välikäsien kautta (kuten valtaosa myynnistä tapahtuu) myydystä normaalihintaisesta painetusta kirjasta kirjailijan rojaltin jälkeen verottomana noin 10−12 euroa. Sillä ei vielä kirjan tekemisen kustannuksia kateta, mutta apuna ovat olleet käännöstuet, joita onnekseni olen saanut ensimmäistä lukuun ottamatta jokaiselle kirjalle Goethe-Institutilta, FILI:ltä ja/tai Itävallan kulttuuriministeriöltä. Käännöstuet eivät ole työskentelyapurahoja, vaan ne maksetaan aina jälkikäteen, kirjan jo ilmestyttyä.

Olen julkaissut kaikki kirjat myös e-kirjoina (jotka konvertoin itse), ja kuudesta kirjasta olen tuottanut myös äänikirjan. Ensimmäisten kirjojen äänikirjaoikeudet myin aikanaan eteenpäin Saga Egmontille, koska suurimmat lukuaikapalvelut eivät vielä tuolloin olleet kiinnostuneita ottamaan Huipun kirjoja valikoimiinsa, eikä äänikirjan tuottaminen itse ilman suurimpia jakeluväyliä olisi tietenkään ollut mielekästä. Äänikirjatuotannossa tukenani on ollut saavutettavuuskirjasto Celia, jonka kanssa yhteistyössä kaikki Huippu-äänikirjat on toteutettu. Ihan itsestään ja pelkällä rahalla ei äänikirjakaan synny: lukijalle on tehtävä ohjeistus vieraskielisten sanojen ääntämisohjeineen, mikä on ehkä yllättävänkin haastava ja aikaa vievä työvaihe. Kuudesta Huippu-äänikirjasta vielä yhdenkään tuotto ei ole riittänyt kattamaan kustannuksia, mutta uskon pääseväni ensimmäisten kanssa omilleni vielä tämän vuoden aikana. Sähköisten kirjojen myyntiin pätee sama kuin painettuihin kirjoihin: kirjastot ovat pienkustantajan pelastaja, sillä yksin lukuaikapalveluiden tuotolla ei äänikirjan tuotantokustannuksia pysty kuittaamaan.

Kustantamoni on nyt ollut pystyssä reilut neljä vuotta, ja olen julkaissut yhteensä 12 suomennosta viideltä eri kirjailijalta. Tämän olen siis tehnyt varsinaisen elinkeinoni eli asiatekstikäännösten ohella – lukuun ottamatta korona-aikaa. Pandemian katkaistua ensimmäisenä koronavuonna käännöstoimeksiantojen virran hetkeksi käytännössä kokonaan oli pelastus, että omat suomennosprojektit tarjosivat mielekästä tekemistä. Sain kustantamolle Taikelta pari korona-apurahaakin. Nyttemmin tilanteen normalisoiduttua olen kuitenkin joutunut toteamaan, ettei kolmen romaanisuomennoksen vuosivauhtia ole ilman projekti- ja työskentelyapurahoja (joita olen kyllä hakenut) eli käytännössä ”oikeiden” töiden ohella mahdollista jatkaa, jos (kun) tavoitteena on laadukas lopputulos, jos (kun) kustantamon pyörittämistä ei jää itselle työpalkkaa ja jos (kun) haluaa vapaa-aikanaan tehdä jotain muutakin kuin istua näppäimistön ääressä. 

Kirjat eivät myy itse itseään, vaan myynnin edistämiseen tarvitaan näkyvyyttä. Suurilla kirjamessuilla konkretisoituu, miten valtavasta massasta täytyisi pystyä erottumaan suuren yleisön tavoittamiseksi –tehtävä tuntuu ilman lihavaa budjettia ja rautaista markkinointiosaamista ihan mahdottomalta. Kustantamo Huipulla on oma tili Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä. Näkyvyyden ja tunnettuuden lisäämiseksi olen jakanut kirjojen arvostelukappaleita kirjabloggareille ja Instagramin ”kirjagrammaajille”, ja he ovatkin pienkustantajalle korvaamattomia uusien lukijoiden houkuttelijoita. Suurin osa kirjallisuuden kuluttajista ei kuitenkaan seuraa sosiaalisen median kirjallisuusryhmiä ja -tilejä, ja siksipä pienkustantajalle todellinen lottovoitto on kirja-arvio valtamediassa. Jokainen pienkustantaja unelmoi positiivisesta arviosta Helsingin Sanomissa tai jossakin naistenlehdessä – vaikkei tämäkään välttämättä vie pienkustantajan kirjoja kirjakauppojen myymälävalikoimaan. Kunniamaininnan annan Rosebud-kirjakaupalle sekä Akateemiselle kirjakaupalle, jotka ovat ottaneet myymälöihinsä myös Huippu-kirjat. Tampereen Akateemisessa on Kustantamo Huipulla – kuten muillakin lähiseudun pienkustantajilla – peräti oma hylly. 

Kirjamarkkinat pyörivät omalla vauhdillaan, ja koska näin pieni toimija ei isojen konsernien hallitsemaan koneistoon pysty vaikuttamaan, olen opetellut ajattelemaan, ettei asialla kannata liiaksi vaivata päätään. Minulla on ollut onni saada joillekin kirjoille myös tuota himoittua valtamedianäkyvyyttä, ja pidän sitä osoituksena siitä, että kustannusohjelmaani pidetään kiinnostavana ja merkityksellisenä. Samaa uskoa ovat ylläpitäneet myös lukijat, jotka ovat eri tapahtumissa halunneet tulla henkilökohtaisesti kiittämään minua siitä, mitä teen. Alkuperäinen motiivini kustantamon perustamiseen on kuitenkin tavallaan poistunut, sillä äänikirjamarkkinoiden kasvu on tuonut alalle uusia kustantajia, ja saan tällä hetkellä suomentaa saksankielistä kaunokirjallisuutta kahdellekin eri äänikirjakustantajalle. Aion toki jatkossakin resurssieni mukaan ja parhaani tehden suomentaa ja julkaista valitsemiani korkeatasoisia romaaneita, mutta julkaisutiheys tulee olemaan tähänastista harvempi. Pienen kustantamon pyörittämiseen on parasta suhtautua sellaisena toimintana kuin se käytännössä onkin (ainakin minulle) – harrastuksena, johon kyllä halutessaan saa uppoamaan aikaa ja rahaa rajattomasti. Harrastushan saa olla vähän hullukin.