Sampsa Peltonen
Vuoden 2023 Helsingin kirjamessujen teema oli valta. Se sopi minulle mainiosti, sillä olen viime aikoina miettinyt paljon kääntämisen ja vallankäytön moninaisia suhteita. Pohdinta lähti liikkeelle siitä, kun eräässä haastattelussa tulin muotoilleeksi oman suomennosfilosofiani niin, että koen kääntämisen usein tottelemisen ja kuuliaisuuden taiteena: annan alkutekstin antaa komennot ja noudatan niitä parhaani mukaan silloinkin, kun tuotettava teksti on tyyliltään sellaista, mitä en itse spontaanisti kirjoittaisi. Antaudun alkutekstin palvelukseen niin, että siihen ladatut efektit toistuisivat mahdollisimman samanlaisina käännöksen loppukäyttäjän kokemuksessa.
Saattaa kuulostaa uhriutuvalta, mutta oikeasti asetelma on monisyisempi. Vaikka teksti määrää minua, minä asetun sen käyttöön osaavana ja ylpeänä ammattilaisena, joka tietää paikkansa – ja arvonsa. Koska tulen kääntäessäni avanneeksi teoksen aivan uusille yleisöille, minun tulee kantaa lopputuloksesta myös vastuuta.
Kääntäjä on monella tapaa vallankäyttäjä. Yksi vallankäytön muoto piilee käännöslaadussa. On tunnettua, että vaikkapa televisio-ohjelma tai kirja varsin pitkälti pysyy pystyssä tai kaatuu käännöksen tason mukaan. Jos sävyt, rekisterit, rytmit ja rakenteet ovat pielessä, alkutekstin idea saattaa jäädä välittymättä, tai ainakin katsojan tai lukijan kiinnostus sitä kohtaan lopahtaa nopeasti.
Toinen vallankäytön muoto voi – tahallisesti tai tahattomasti – piillä kääntäjän omissa asenteissa. Aika pienillä sananvalinnoilla voi esimerkiksi vaikuttaa siihen, näyttäytyykö tv-ohjelman puhuja tai tekstin kirjoittaja fiksuna vai moukkamaisena, ironisena vai ivallisena.
Mietin tätä usein omissa töissäni sekä Ylen ajankohtaiskääntäjä että kirjallisuuden suomentajana. Miten käännän vaikkapa Trumpin puheet neutraalisti niin, etten vesitä hänen kärkästä ilmaisuaan liian sisäsiistiksi, mutten myöskään karrikoi puheen lennokkaita piirteitä entisestään? Osaanko suomentaa Macronin puheet niin, ettei käännösvalinnoistani huou esiin, miten vastenmielisenä hänen politiikkaansa pidän? Löydänkö irakilaisista kertovan romaanin suomennokseen sellaiset rekisterit, etten tule siloitelleeksi heitä liian rankasti kotouttavalla käännösotteella enkä liioin eksotisoineeksi heitä liian vieraannuttavalla suomennosstrategialla? Miten varmistan, että vaikkapa ei-binäärisestä tai rodullistetusta henkilöstä kertova teksti saa käsissäni suomennoksen, joka ilman paisuttelua ja vähättelyä välittää alkuperäisen tekstin asenteen – ja vielä sellaisella kielellä, joka tuntuu kohdeyleisöstä luontevalta ja tarkoituksenmukaiselta?
Mitään kaavamaista mekanismiahan kaiken tämän varmistamiseksi ei ole. Tärkeintä lienee silloin tällöin muistuttaa itseään kääntäjän kahtalaisesta roolista sekä palvelijana että vallankäyttäjänä.
Sampsa Peltonen
Kirjoittaja on kielialan monitottelija, jonka päätyökielet ovat suomen ohella ranska ja arabia.