Inhimillistä tasapainoilua – kielialan ammattilaiset tutkimuksen julkaisuprosesseissa

Juho Suokas & Erja Vottonen, Itä-Suomen yliopisto

For English version, click here

Kääntäminen tutkimustyössä

Kieliasiantuntijat (tässä yhteydessä kääntäjät, tulkit, kielentarkastajat) tekevät keskeistä mutta usein näkymätöntä työtä. Tutkimustyö on tästä hyvä esimerkki: tiedejulkaiseminen näyttäytyy usein englanninkielisenä möhkäleenä, mutta tämän möhkäleen taakse kätkeytyy joukko monimuotoisia ja monikielisiä tutkijoita, tutkimusaineistoja ja -aiheita. 

Usein tutkijat käyttävät englantia työkielenään, mutta puhuvat muitakin kieliä ja tekevät tutkimustaan englanninkielisten ympäristöjen ulkopuolella. Tästä seuraa muiden kielten ja kulttuurien kääntämistä englantiin päin. Kääntäminen on siten tärkeä ja paljon tehty osa tutkimustyötä, joskin se on usein myös melko näkymätöntä, ja käännöstyötä tekevät ensisijaisesti tutkijat itse. Kielialan ammattilaiset ovat kuitenkin merkityksellisessä asemassa tieteellisessä julkaisutoiminnassa, näkyvimmin ehkä kielentarkastajina.  

Olemme ReTra-tutkimusryhmässämme tarkastelleet monikielisyyttä ja kääntämistä tutkimustyön osana. Keskustelimme aiheesta työpajassa Nordic Editors and Translators -järjestön (NEaT) kanssa tammikuussa 2026, ja tämä blogikirjoitus syntyi työpajassa virinneen keskustelun pohjalta. Viittaamme tässä myös tutkimushaastatteluihimme, joissa haastateltavina ovat olleet tutkijat ja tutkijoiden kanssa työskentelevät kieliasiantuntijat.

Miten tutkijat hahmottavat kääntämisen?

Haastatteluissamme tutkijat vaikuttavat hahmottavan kieltä ja kääntämistä suurin piirtein kahdella eri tavalla: Yhtäältä jotkut tutkijat näkevät kääntämisen mekaanisena merkitysten välittämisenä, jossa oikeat käännösratkaisut ovat olemassa, kieli on viestintätyökalu ja kieleen liittyvät tehtävät voidaan myös ratkaista delegoimalla ne teknologialle nyt tai tulevaisuudessa. Toisaalta monet tutkijat näkevät kääntämisen myös muutoksen prosessina, joka tuottaa lähtökohtaisesti jotain lähtötekstistä eroavaa; kieli ei ole pelkästään merkitysten välittämistä, vaan myös tapa ymmärtää ja muokata todellisuutta. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat tutkijat näkevät kääntämisen pikemminkin luovana prosessina, jossa lähtötekstin merkityksiä tulkitaan ja luodaan (uudelleen). Tämä näkemysten kahtiajako on kuitenkin enemmän laaja kirjo kuin tarkkarajainen erottelu; kaikki tutkijoiden näkemykset eivät sijoitu tämän kirjon ääripäihin ja osalla näkemykset saattavat vaihdella tilanteen mukaan.

Ja kuten ehkä odottaa saattaa, kieliasiantuntijoiden näkemykset kääntämisestä ovat hieman erilaisia kuin tutkijoilla. Kielialan ihmiset hahmottavat kääntämisen useimmiten pikemminkin dynaamisena prosessina. He painottavat, että kääntäminen tulee nähdä kulloisenkin viestintätilanteen kontekstissa ja että kääntäminen on kommunikointia erilaisten kulttuurillisten ekosysteemien välillä.

Vuorovaikutusta ja tasapainoilua

Tutkijat eivät välttämättä tiedä, minkälaisia kielipalveluita heille on tarjolla ja mitä niiltä voi odottaa. Kauanko esimerkiksi kielentarkastus tai kääntäminen kestää ja paljonko se maksaa – tai onko heidän projekteissaan edes budjetoitu resursseja kielipalveluille. 

Haastattelemamme kieliasiantuntijat kuvaavat vuorovaikutusta tutkijoiden kanssa tasapainoiluksi. Ilman vuorovaikutusta voi olla vaikea tietää, mitä tutkijat odottavat kielipalveluilta – tulisiko kielentarkastajan esimerkiksi keskittyä vain kielen pinnallisemmalle tasolle, vai voisiko tekstiä muokata laajemminkin. 

Rajanveto siihen, mikä kuuluu kieliasiantuntijoille ja mikä tutkijalle itselleen, ei ole myöskään aina selvää. Kieliasiantuntijat ilmaisivat toiveen, että tutkijoiden soisi keskittyvän siihen missä ovat hyviä, jolloin he voisivat jättää kieliasioiden viilaamisen ammattilaisille.

Eniten vuorovaikutusta on vakioasiakkaiden kanssa. Lisäksi väitöskirjatutkijoiden kuvattiin toivovan useammin vuorovaikutusta ja palautetta kielentarkastajalta kuin meritoituneempien tutkijoiden. Nuoret tutkijat halusivat kehittyä kirjoittajina, kun taas jotkut pitkän linjan tutkijat saattoivat olla sen verran urautuneita omiin käytänteisiinsä, että eivät välttämättä edes halua muutoksia teksteihinsä. Työpajan osallistujat mainitsivat tosin, että he itsekin usein toivoisivat lisää palautetta tutkijoilta. Yleinen ongelma oli, että kielentarkastaja oli mielestään tehnyt tekstistä paremman, mutta tutkijoiden mielestä lopputulos taas ei vastannut heidän alansa kirjoituskäytäntöjä. Vuorovaikuttamalla voisivat tällaisissakin tilanteissa molemmat tahot kehittyä tieteellisen tekstin tuottajina.

Eli tasapainottelua suuntaan ja toiseen.

Teknologian tuotteita vai inhimillisiä prosesseja?

Kieliteknologia on kuuma peruna sekä tutkimustyössä että kielialoilla. Pohdinta siitä, milloin koneet korvaavat ihmiskääntäjät, ei ole uusi eikä vain tämän ajan ilmiö – esimerkkejä löytyy jo ainakin 1950-luvulta. Kielipalvelualalla teknologian muutoksiin on aina mukauduttu, ja sitä voi pitää jopa alan keskeisenä piirteenä. Sulkakynät, pergamentit ja paperit jäivät kirjoituskoneiden varjoon, myöhemmin sanakirjoista tuli ovenpidikkeitä ja nykyään käännösmuistiohjelmissa on jo integroituna omat konekääntimensä.

Tutkijahaastattelujemme perusteella kielipalveluilla on yhä arvostettu paikkansa tutkimusjulkaisemisessa, vaikka tutkijat hyödyntävätkin entistä enemmän kieliteknologiaa työssään – myös kielentarkastukseen ja kääntämiseen. Silti monet tutkijat korostivat palveluita tarjoavien ihmisten roolia julkaisuprosessissa. Työpajan osallistujat pitivät tätä valonpilkahduksena alalla, jonka tulevaisuutta maalataan usein synkillä sävyillä.

Yksi työpajan osallistujista vertasikin automaattisten käännöstyökalujen käyttöä ja asiantuntijapalveluita vaatteiden ostamiseen: joskus pikamuotiliikkeestä ostettu vaate ajaa asiansa, mutta merkkitapahtumia varten sopisi paremmin jokin paikallisen tekijän tuotos – jos sellaiseen on varaa. Samoin tieteelliset julkaisuprosessit voidaan nähdä artesaanityön arvolle sopivana alustana, etenkin jos tutkijalla on rahoitusta. Toki samoin voitaisiin linkittää pikamuodin ympäristö- ja ihmisoikeusongelmat etenkin tekoälyohjelmien vastaaviin ongelmiin.

Keskusteluiden perusteella yksi kieliasiantuntijoiden suurimmista eduista verrattuna teknologian käyttöön on mahdollisuus inhimilliseen vuorovaikutukseen, varsinkin mahdollisuus haastaa niin tutkijan kuin kieliasiantuntijan ratkaisuja. Osa työpajan osallistujista näki tekoälytyökalujen usein antavan perustelematonta positiivista palautetta ja pinnallisia korjausehdotuksia sen sijaan, että se haastaisi kirjoittajaa ja antaisi rakentavaa kritiikkiä. 

Eli ainutlaatuinen inhimillinen vuorovaikutus ja perusteltu palaute neuvottelun mahdollisuuksineen ovat jotain, mitä kieliasiantuntijat kokevat voivansa antaa tutkijoille ja millä he voivat parantaa tutkimuksen julkaisuprosesseja. Keskustelua käytiin myös eettisistä kysymyksistä, jotka korostuvat vertailtaessa ihmisen ja tekoälyn palveluita. Näihin kuuluvat mm. luottamuksellisuuskysymykset, ideologiset vinoumat ja luonnonvarojen käyttö – kaikilla näillä osa-alueilla ihmistyön nähtiin olevan kestävämpi ja eettisempi ratkaisu. 

Lopuksi

Koska tutkimustyö on pitkälti ajattelemista ja erilaisten ajatusten tarkastelua ja haastamista, huomasimme haastatteluissa, että tutkijat eivät useinkaan halua delegoida ajatusprosessejaan automaatiolle. Ja koska kirjoittaminen ja kielen käyttö nähdään ajattelun osana, samoin tutkimukseen liittyvissä kieliasioissa ihmistyötä arvostetaan ja hyödynnetään. Kieliasiantuntijat pystyvät avaamaan käännös- ja tarkastustyön takana olevia ajatuskulkujaan ja antamaan mahdollisuuden myös haastaa niitä. Tällainen kommunikaation, kyseenalaistamisen, ajattelun ja tulkitsemisen mahdollisuus on keskeinen tutkimustyön osa, jota tutkijat (saati kielialan ammattilaiset) eivät halua ulkoistaa ja automatisoida teknologian harteille – teknologian, joka ajattelun ja semioottisen toiminnan sijaan vain laskee tilastollisia suhteita, kuten Riku Haapaniemi taannoisessa Kääntäjämestarien blogikirjoituksessaan kuvasi.

Artikkelikuva: Itä-Suomen yliopisto. Kuvassa ReTra-tutkimusryhmän jäsenet Erja Vottonen (vas.), Elina Kainulainen, Helka Riionheimo, Juho Suokas ja Eppu Penttilä.